Ostoskori

Kotimainen koiranruoka ei ole aina ollut mahdollinen valinta. Päätöksemme aloittaa kuivamuonan kotimainen tuotanto perustui halulle ruokkia omat koiramme kotimaisella kuivaruoalla. Viime vuodet ovat osoittaneet, että päätöksemme oli oikea. Kotimainen koiranruoka kilahtaa yhä useampaan kuppiin. Listasimme kuusi syytä, miksi kannattaa valita kotimainen koiranruoka.

1. Valmistamamme koiranruoka on puhdasta. Kaikki tuotteemme valmistetaan suomalaisista raaka-aineista kuten kanasta, silakasta tai kaurasta. Suomalaiset raaka-aineet sisältävät tutkimusten mukaan vähiten antibiootti- ja torjunta-aineiden jäämiä koko maailmassa. Proteiininlähteenä käyttämämme broilerinlihajauho ja kalajauho ovatkin ravintorikkaita ja laadukkaita. Kaura puolestaan on kotimaista kultaa. Se tunnetaan erinomaisesta sulavuudestaan ja vatsaa hellivistä kuiduista. Muita raaka-aineitamme ovat peruna, metsämarja, pellava ja rypsiöljy – kaikki kotimaisia, totta kai.

2. Valmistamamme koiranruoka on turvallista ja reseptiikkamme tähtää koiran hyvinvointiin. Tuotekehityksemme tapahtuu koiranruokinnan ammattilaisten kollektiivissa. Olemme myös alusta asti kuunnelleet tarkalla korvalla asiakkaitamme ja tuoneet markkinoille yleisön pyynnöstä useita tuotteita. Kotimaiset raaka-aineet ja pitkäjänteinen kehitystyö on mahdollistanut tuotantoprosessin, jota valvoo Ruokavirasto. Tämän lisäksi teemme myös omavalvontaa. Otamme jokaisesta valmistuserästä liudan testejä ja näytteitä, jotta voimme olla varmoja tuotteidemme laadusta.

3. Valmistamamme koiranruoka on ekologinen valinta. Tavoittelemme työssämme aina vastuullisemmin tuotettua ja ympäristökuormaltaan kevyempää koiranruokaa. Toki koiranruoan valmistus Suomessa on jo sellaisenaan ekoteko, sillä tuotteella on lyhyt matka tehtaalta kaupan hyllylle. Yhtiömme hiilijalanjälki lasketaan vuosittain Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kanssa. Vuonna 2019 pienensimme hiilijalanjälkeämme esimerkiksi investoimalla uuteen pakkauslinjaan, jolloin pakkausmateriaalien päästöt vähenivät lähes neljänneksen. Syksyllä 2020 yhtiössämme aloittaa vastuullisuuspäällikkö.

4. Valmistamamme koiranruoan tuotantoprosessi on avoin ja läpinäkyvä. Vaikkemme paljastakaan aivan kaikkia yrityssalaisuuksiamme, kerromme mielellämme työstämme ja esittelemme myös tuotantoamme. Koska toimintamme on sataprosenttisesti Suomessa, voimme vastata esimerkiksi muuttuneeseen kysyntään nopeasti. Keskustelemme päivittäin asiakkaidemme kanssa ja autamme tarpeen mukaan valitsemaan oikean Dagsmark-tuotteen.

5. Kotimaisen koiranruoan saatavuus on erinomainen. Dagsmark-tuoteperheen ruoat ja puruherkut löytyvät vähittäistavarakaupoista. Tämä on meille tärkeää, sillä tiedämme, että niin arkeen kuin lomaankin liittyy monia muuttujia. Haluamme, että asiakkaamme voivat hankkia koiralleen laadukasta kuivaruokaa samalla, kun he tekevät omat ruokaostoksensa. Kotimaisen tuotannon tärkeys on todettu myös koronapandemian aikana. Me pystymme toimittamaan koiranruokaa keskeytyksettä myös haastavina aikoina. Koska tuotteitamme löytyy ympäri maan, voit täydentää koirasi muonavarastot myös mökkireissulla.

6. Kun ostat kotimaista koiranruokaa, ostat työtä Suomeen. Mikäli jokainen suomalainen ostaisi 10 eurolla kuussa suomalaisia tuotteita ja palveluita, voisimme säilyttää jopa 10 000 työpaikkaa (Lähde: Suomalaisen Työn Liitto). Yhtiömme tuntee ja kantaa vastuunsa niin koiranomistajista, ympäristöstä kuin työntekijöistäänkin. Me Dagsmarkilla olemmekin ylpeitä kahdesta asiasta: olemme ylpeitä siitä, että saamme työllistää ihmisiä ja tarjota heille elannon. Mutta olemme myös ylpeitä työntekijöistämme. He ovat vieneet Dagsmark Petfoodia eteenpäin ja kasvattaneet sitä yhdessä lukemattomien koiranomistajien kanssa.

Niin, olemmehan me myös ylpeitä koiranomistajistakin. Se, että valitsee kotimaisen koiranruoan, on iso juttu.

Meille, koirille ja Suomelle.

1