ANTIBIOOTIT EIVÄT KUULU KOIRANRUOKAAN

Perustaessamme Dagsmark Petfoodin halusimme tuoda markkinoille tarkastelua kestävän, vastuullisen koiranruoan. Käyttämällä vain kotimaisia valmistusaineita tiedämme esimerkiksi sen, että valmistamamme ruoka ei sisällä lääkejäämiä kuten antibiootteja. Lue kirjoituksestamme, miksi puhtaus on puoli ruokaa yhä nykyäänkin.

Suomalainen ruoka on puhdasta

Ennen “Puhtaus on puoli ruokaa” -sanonnalla tarkoitettiin erityisesti ruokailuun liittyvää hygieniaa: pese kädet ennen kuin tulet pöytään ja säilytä ruoka oikein. Mutta mitä monimutkaisemmiksi ruoan prosessointi ja valmistus muuttuvat, sitä tärkeämpää on huomioida myös raaka-aineiden puhtaus.

Suomessa tuotettu ruoka on lähtökohtaisesti turvallista ja puhdasta, sillä sen tuotantoprosesseja valvotaan tarkasti. Vaikka me ihmiset saatamme vitsailla Suomen tarkoista ruokamääräyksista ja parasta ennen -päivämääristä, on totuus se, että haluamme syödä turvallista ruokaa. Taloustutkimuksen vuonna 2018 toteuttamassa Suomi syö -tutkimuksessa todetaankin, että 78 prosenttia suomalaisista haluaa syödä kotimaista ruokaa.

Lihalajeista broileria tuotetaan Suomessa kilomäärällisesti eniten, ja se onkin myös useiden Dagsmark-tuoteperheen tuotteiden proteiinin lähde. Ruokavirasto on linjannut, että kaikki tarkastettu kotimainen broilerinliha on turvallista ja antibioottivapaata. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että antibioottijäämien siirtyminen kehoon suomalaisesta ruoasta on hyvin harvinaista. Ja hyvä niin, emme halua olla osa ongelmaa.

Kun lääke ei paranna

Olemme tottuneet siihen, että antibioottikuuri vie sairautemme pois. Näin on myös lemmikkiemme kohdalla: virtsatieinfektioon määrätään antibioottikuuri ja korvatulehduskierre katkaistaan lääkinnällä. Antibiootit ovat tehokas apu mutta vain silloin, kun ne toimivat. Liiallinen antibioottien käyttö on kuitenkin aiheuttanut sen, että jotkut bakteerit ovat kehittäneet vastustuskyvyn, resistenssin, antibiooteille. Maailman terveysjärjestö WHO onkin todennut, että tällaisten superbakteerien leviäminen ihmisiin ja eläimiin on yksi maailman vaarallisimmista terveysuhkista.

Siinä, missä Suomessa ennaltaehkäistään sairastumisia kiinnittämällä huomiota esimerkiksi broilereiden hyvinvointiin, saatetaan monissa EU-maissa syöttää antibiootteja sairauksien ennaltaehkäisemiseksi. Ei siis olekaan ihme, jos antibiootit eivät toimi enää tositilanteessa eläimen sairastuttua. Suomessa broilereita ei saa hoitaa ennaltaehkäisevästi antibiooteilla eikä antibiootteja ole annettu rehun lisäaineena lähes 25 vuoteen. Kaikki tämä takaa sen, että koiranruoissa käyttämämme broilerinlihajauho on turvallista.

Mitä on Dagsmarkin käyttämä siipikarjajauho?

Ruoistamme Savo, Lappi, Laihia ja Eira sisältävät kotimaisesta broilerista jalostettua broilerinlihajauhoa, jota kutsuttiin aiemmin nimellä siipikarjajauho. Silloin mukana oli vielä kalkkunaa, mutta nykyään jauho koostuu pelkästään broilerista. Toimittajamme on Honkajoki Oy, jonka omistavat Atria ja HKScan.

Käyttämäämme broilerinlihajauhoa varten käytetään vain elintarvikekelpoisia eläimiä, ei siis esimerkiksi munintakanoja. Myöskään teurastuksen yhteydessä hylätyt tai tiloilla kuolleet broilerit eivät päädy broilerinlihajauhoon. Sen sijaan hyödynnämme ruoissamme ihmisravinnoksi kelpaamattomat osat ja edistämme osaltamme kiertotaloutta ja pienennämme hiilitassunjälkeä.

Molemmat lihatalot, Atria ja HK, toimittavat Honkajoki Oy:lle alkutuotannon eläinlääkäreiden allekirjoittamat todistukset, jotka takaavat sen, ettei broilereita lääkitä antibiooteilla kasvatuskauden aikana.

Antibiootit eivät kuulu koiranruokaan

Perustaessamme Dagsmark Petfoodin halusimme tuoda markkinoille tarkastelua kestävän, vastuullisen koiranruoan. Vaikka lemmikkiravinnon raaka-aineiden alkuperämerkinnät eivät ole pakollisia, uskomme sinun haluavan tietää*, mistä koirasi kuppiin kilahtava kuivamuona on peräisin. Sillä, syökö koirasi suomalaista, romanialaista vai kiinalaista lihaa, on väliä. Ruoan alkuperä, puhtaus ja turvallisuus vaikuttavat niin eläinten kuin ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin.
Käyttämällä vain kotimaisia valmistusaineita tiedämme esimerkiksi sen, että valmistamamme ruoka ei sisällä lääkejäämiä kuten antibiootteja. Meille on kunnia-asia, että tiedämme jokaisen raaka-aineemme alkuperän.
Meidän mielestämme antibiootit eivät kuulu koiranruokaan. Mitä mieltä sinä olet?

Lähteet: 

“Suomalaiset haluavat syödä kotimaista ruokaa”, ETL:
https://www.etl.fi/ajankohtaista/artikkelit/2018/tutkimus-suomalaiset-haluavat-syoda-kotimaista-ruokaa.html (24.2.2021)

“Antibioottivapaa”, Atria:
https://www.atria.fi/antibioottivapaa/ (21.2.2021)

“Eläinten hyvinvointi”, HKScan:
https://www.hkscan.com/fi/vastuullisuus/elainten-hyvinvointi/ (24.2.2021)

“Antibioottien maailmanloppu vai vallankumous”, HY:
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/elamantieteet/antibioottien-maailmanloppu-vai-vallankumous (24.2.2021)

* Consumer Compassin teettämään kyselyyn vastanneista yli 94  % haluaa, että koiran kuivaruoan valmistusmaa ja raaka-aineiden alkuperämaa on merkitty pakkaukseen. Kyselyyn vastasi 509 ihmistä.

Takaisin blogiin