Kotimainen peruna on hyvä lisä ruokavalioon niin ihmiselle kuin koirallekin. Pitkäjänteisen kehitystyön tuloksena reseptiikkamme sisältää kotimaista perunaa muodossa, jossa koira pystyy hyödyntämään sen ravinnokseen mahdollisimman hyvin. Lue ajatuksiamme suomalaisten suosikista, “maapäärynästä”.
MAAPÄÄRYNÄ ON SUOMALAISTEN SUOSIKKI
Muutama sata vuotta sitten Suomeen saapui uusi keltainen ja pyöreä tulokas, peruna eli “maapäärynä”. Se saapui Suomeen 1700-luvulla saksalaisten peltiseppien mukana, ja ensimmäiseksi sitä viljeltiin Fagervikin kartanossa Inkoossa. Kesti kuitenkin tovin, kunnes peruna lunasti paikkansa osana suomalaisten ruokavaliota: 1800-luvulla peruna aloitti voittokulkunsa, joka jatkuu edelleen. Vaikka perunan kulutus henkeä kohden on laskenut, syö suomalainen keskimäärin 60 kiloa pottua vuodessa. Peruna onkin ravintorikas juures, josta on moneksi.
Vaikka peruna on ruokkinut suomalaisia vasta parin sadan vuoden ajan, voi sen todeta olevan ikisuosikki. Perunan monet olomuodot monipuolistavat ruokavalioitamme. Milloin leipomosta tarttuu mukaan perunarieskaa, milloin kotona on muusipäivä. Päivittäistavarakauppojen hyllyt notkuvat erilaisia perunalajikkeita, joista vain todellinen asiantuntija tunnistaa suurimman osan. Koska perunan saatavuus on hyvä, siitä riittää kaikkien tarpeisiin, myös koiran ruoaksi.
KOIRA JA PERUNA
Koira on lihansyöjä eikä tarvitse juuri lainkaan hiilihydraatteja selviytyäkseen. Toisin kuin ihminen, se pystyy valmistamaan sokereita muista ravintoaineista. Vaikka proteiinit ja rasvat ovat koiralle hiilihydraatteja tärkeämpiä, tärkkelyksen ja kuidun saanti varmistavat sen, ettei koiran elimistö käytä tärkeitä aminohappojaan energiantuotantoon. Tärkeitä aminohappoja niin koira kuin ihminenkin saa ravinnosta. Yksi välttämättömistä aminohapoista onkin leusiini, jota perunassa on paljon.
Tärkeintä on muistaa se, ettei koiran elimistö pysty käsittelemään raakoja hiilihydraatteja. Niinpä ruokakuppiin päätyvän perunan on aina oltava kypsää. Mikäli koira pääsee nautiskelemaan esimerkiksi raakaa perunaa, voi edessä olla pikainen matka eläinlääkäriin. Raaka peruna ja perunan vihreät osat sisältävät solaniinia, joka voi aiheuttaa myrkytysoireita koiralle. Myös suolitukos voi olla raakaa perunaa syöneen koiran kohtalo. Siis vain kypsää perunaa kuppiin!
DAGSMARK TARJOILEE POTUT POTTUINA
Ravintorikasta perunaa osataan nykyään hyödyntää myös koiran ruokinnassa eikä sen tarvitse enää olla keskustelunaiheena kuuma peruna.
Valmistamiemme ruokien reseptiikasta vastaavat aina lemmikkiruokinnan ammattilaiset. Kehitystyömme pitkäjänteisyys kertookin siitä, ettemme tee hätiköityjä päätöksiä ja tuomme markkinoille vain moneen kertaan pureskeltuja tuotteita. Toisinaan olemmekin niin sanotussa pottutilanteessa: Uusia tuotteita odotetaan, mutta haluamme parannella niitä vielä hetken. Näin kävi esimerkiksi uusimman tuotteemme, Vimpeli-penturuoan, kanssa.
Vimpeli ja muut koiran kuivaruokamme ovat maukkaita ja ravitsevia ruokia, jotka sulavat koiran ruoansulatuskanavassa erinomaisesti. Hiilihydraatinlähteemme kotimainen peruna ja kaura sopivat myös herkkävatsaisille koirille. Molemmat ovat ravinnerikkaita, ja niiden kotimainen saatavuus on hyvä. Dagsmarkin ruokiin peruna päätyy aina kypsänä ja jauhettuna. Näin saamme tärkkelyksen sellaiseen muotoon, jota koira voi tehokkaasti hyödyntää ravinnokseen.
Peruna onkin siis kokeilemisen arvoinen juures. Omalla lautasella siitä on moneksi, mutta myös koiran kupissa, osana täysipainoista ravintoa, se toimii erinomaisena ravinnonlähteenä. Kun valitset Dagsmark Petfoodin valmistamaa ruokaa koirallesi, voit olla varma siitä, että tarjoilemme potut pottuina. Saat sitä, mistä maksat – ja vähän enemmänkin.
Tutustu perunaa sisältäviin koiranruokiimme.
Lähteet:
“Perunan historiaa”, Peda:
https://peda.net/hankkeet/geenivaraoppi/yl%C3%A4koulu/biologia_ylakoulu/ljll/peruna-luonnos/phl (26.2.2021)
“Koiran ruokinta”, Farmit:
https://www.farmit.net/kotielain/harraste-elaimet/koira/ruokinta#hiilihydraatit (26.2.2021)
“Leusiinipitoisuus”, MT:
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/artikkeli-1.1122127 (26.2.2021)
“Solaniini”, Katiska:
https://www.katiska.info/tieto/koiran-terveys-sairaus/myrkyt-ja-riskit/solaniini/ (26.2.2021)
“Aminohapot”, Katiska:
https://www.katiska.info/tieto/koira-tieto-ravitsemus/aminohapot/aminohapot/ (26.2.2021)