Etänäkin onnistuu – Dagsmark Petfoodin työntekijät muodostavat etäorganisaation

Etänäkin onnistuu – Dagsmark Petfoodin työntekijät muodostavat etäorganisaation

Toimitusjohtajamme Laura Strömberg kävi puhumassa Vaasan yliopiston webinaarissa kesäkuun alussa. Yhtenä aiheena oli etäjohtaminen poikkeusoloissa.

Organisaatiomme on siinä mielessä poikkeuksellinen, että työskentelemme ympäri Suomea. Tehtaamme sijaitsee Pohjanmaalla, mutta hallintohenkilöstö työskentelee etänä kodeistaan käsin. Tapaamme toisiamme kasvotusten kyllä kuukausittain, mutta olemme tottuneet pyörittämään isojakin prosesseja etänä.

“Korona yllätti, totta kai. Mutta kukapa siihen olisi pystynyt ihan viimeisen päälle valmistautumaan”, Laura kertoo. Koronapandemian iskiessä Suomeen etäorganisaatiomme laitettiin testiin. Mietimme, miten arkemme tulee muuttumaan? Hyvin pian pystyimme kuitenkin huokaamaan helpotuksesta: tiimimme toimii myös tositilanteessa. Pyrimme jatkamaan normaalisti uuden arjen alettua.

Nyt poikkeusolojen päätyttyä voi todeta, että korona-aika oli yhtiöllemme positiivista aikaa. Koimme ostoryntäyksen ensimmäisten viikkojen aikana. Ihmiset huolehtivat myös lemmikeistään ja varasivat niille ruokaa viikoiksi eteenpäin. “Iloitsen siitä, että monenlaisten kotimaisten tuotteiden kysyntä nousi koronan myötä. Toivottavasti kotimaista suositaan jatkossakin”, toimitusjohtaja toteaa. “Toivomme toki, että myös koko lemmikkiala voi niittää koronasta jotain hyvää.”

Mutta millaista on Dagsmarkin etäarki? Kuinka huolehdimme siitä, että kirjekyyhky tuntee digitalisaation tuoreimmat käänteet? Laura Strömberg tietää, että ihmisten johtaminen vie aina aikaa, organisaatiorakenteesta huolimatta. “Etäjohtamisessa tärkeintä on luottamus työnantajan ja työntekijöiden välillä”, Laura toteaa. “Minua ei kiinnosta kovinkaan paljon se, mihin aikaan vuorokaudesta ihmiset hoitavat työnsä, kunhan ne hoidetaan.” Laura itse on vannoutunut aamuvirkku, mikä ei voi jäädä huomaamatta hänen someseuraajiltaan. Kesät talvet kylmävesiuintia harrastava Laura onkin parhaimmillaan ennen lounasaikaa.

Työntekijämme tuntevat toistensa työskentelytavat ja tietävät milloin kukakin on tavoitettavissa. Hyödynnämme verkossa toimivat sovellukset ja kehitämme toimintaamme jatkuvasti työntekijöittemme palautteen perusteella. Vaikka koiranruokatehtaan pyörittäminen tehdään tarkasti erilaisten säädösten mukaan, kuuluvat vapaus ja vastuu kiinteästi hyvän etäorganisaation ominaisuuksiin. Ne ovat myös toimitusjohtajan työkalupakin oleelliset työvälineet. “Ihminen tarvitsee tilaa kasvaakseen. Ei siitä tulisi mitään, jos olisin jatkuvasti kyselemässä, että miten menee”, Laura miettii. “Haastetta pitää olla sopivasti, sillä jatkuva mukavuusalueella työskentely ei kehitä ihmistä.”

Työntekijöillämme on mahdollisuus kouluttautua työnsä ohessa. Toisinaan se tarkoittaa erillisiä koulutuksia, toisinaan taas oppimista kokeneemmilta työntekijöiltä. Laura rohkaisee työntekijöitään oppimaan aktiivisesti myös oman alan ulkopuolelta. Hän toivoo, että elinikäinen oppiminen olisi kiinteä osa Dagsmarkia. “Suoritan parhaillaan psykologian maisterin tutkintoa. Se onkin ollut pohjaton aarreaitta etäorganisaation kehittämiseen!” Laura kertoo. “Vanha koira todellakin oppii uusia temppuja!”

 

 

Takaisin blogiin