Hajukoira nuuskii metsätuhoja

Hajukoira nuuskii metsätuhoja

Dagsmarkin uusi brändilähettiläs on metsäasiantuntija ja innokas koiraharrastaja Jenni Palola. Jenni on Puppe-koiransa kanssa mukana Nose4Wood-hankkeessa, jossa selvitetään koirien käyttöä metsätuhojen tunnistamisessa. Vuoden kestävässä pilottihankkeessa koulutetaan Suomen ensimmäiset hajukoirat löytämään metsämaastosta kuusen juurikääpä- ja männyn tervasrososienet, jotta näihin tuholaisiin voitaisiin reagoida ajoissa.

”Neuvon työkseni metsänomistajia kaikissa metsään liittyvissä asioissa. Vapaa-aika vierähtääkin sitten koirien parissa lenkkeillen, treenaten ja palveluskoiratoiminnassa mm. tuomarina. Nose4Wood-hankkeessa yhdistyvätkin täysin uudella mielenkiintoisella tavalla kaksi minulle läheistä asiaa, koirat ja metsä.”

Tavoitteena terveet metsät

Metsien terveydestä huolehtiminen on tärkeää niin metsien talouskäytön varmistamiseksi kuin suojelullisten tavoitteidenkin täyttämiseksi. Ilmastonmuutos kasvattaa tuhoriskiä entisestään. Tuhojen aktiivisella torjunnalla ylläpidetään myös metsien hiilinielua. Metsätuhojen aikainen paikallistaminen edellyttää kuitenkin runsaasti maastohavainnointia, jota ei voida toteuttaa ilman riittäviä resursseja. Metsätuhojentunnistuskoirista toivotaan apulaisia löytämään sienten tartuttamat puut ajoissa, jotta vaadittaviin toimiin voidaan ryhtyä ennen taudin leviämistä. 

”Metsätuhojen aktiivisella torjunnalla pidetään huolta metsiemme terveydentilasta mm. ilmastonmuutoksen aiheuttamaa uhkaa vastaan. Terve metsä kasvaa ja sitoo hiiltä, ja vain terve metsä vastaa kaikkien tahojen tarpeisiin, olivatpa ne sitten talouspainotteisia tai tavoitteiltaan luonnonsuojelullisia. Koirien nenänkäytön rajatkaan tuskin ovat tulossa vastaan. On vain ihmisen mielikuvituksesta kiinni, mihin käyttöön tuo ylivertainen haisteluyksikkö voidaan valjastaa!”

Metsät ovat Jennille tärkeä paikka henkilökohtaisella tasolla, mikä tekee työstä entistäkin merkityksellisempää.

”Metsä on pienestä saakka ollut minulle vapaa-ajanviettopaikka, vähän varttuneempana työpaikka, aina mielekäs retkeilykohde ja ympäristö, jossa rauhoittua. Siellä voi havainnoida luontoa ja kokea olevansa nöyrä ja pieni osa sitä. Metsä on minulle toinen koti.”

Innokas hajuammattilainen

Hajukoiran koulutuksessa liikkeelle lähdetään perusasioista, kuten ohjaajan ja koiran yhteistyöstä, koiran motivaation rakentamisesta ja koiran onnistuneesta palkkaamisesta. Ne ovat oleellisia taitoja pitkäkestoisessa ja vaativassa nenätyöskentelyssä. Hajuteorian ymmärtäminen ja etsittävien metsätuhojen tunnistaminen on otettava haltuun, minkä jälkeen koiralle voidaan lähteä opettamaan hajun etsintää ja sen ilmaisua ensin sisätiloissa ja sitten varsinaisissa etsintäolosuhteissa maastossa.

Tuleva ammattilainen Puppe on veikeä ja touhukas australianpaimenkoira.

”Puppe suhtautuu avoimella elämänasenteella kaikkeen yhteiseen tekemiseen, mentiin me sitten jäljestämään, etsimään esineitä tai treenaamaan tottelevaisuusliikkeitä. Puppe on taitava nenänkäyttäjä, vauhdikas metsässä juoksija ja arjessa leppoisa kainalokaveri. Hajukoiran roolin Puppe on ottanut vastaan ilolla, sillä harjoittelua varten hankittuja uusia motivaatioleluja ja palkkaherkkuja on pitänyt ahkerasti testata. Hajukoiran tehtäviin Puppe suhtautuu asiaan kuuluvalla vakavuudella, unohtamatta aussiemaista pilkettä silmäkulmassa.”

Monipuolinen ja tärkeä tehtävä

Hajukoiran rooliin kuuluu aika paljon kaikkea. Koiran tuleekin olla hyvässä fyysisessä kunnossa tehtävästä suoriutuakseen ja saada riittävästi lepoa siitä palautuakseen. Myös hyvä ravinto on tärkeää, jotta koira jaksaa työskennellä. Siksi Dagsmark valikoituikin Jennille yhteistyökumppaniksi.

”Minulle on tärkeää, että teen yhteistyötä vain niiden tahojen kanssa, joiden arvoihin voin samastua. Dagsmarkin edustamat vastuullisuus, luonnonmukaisuus ja kotimaisuus soveltuvat loistavasti myös edustamani suomalaisen metsäluontohankkeen arvoiksi ja voinkin ylpeänä tehdä yhteistyötä.”

Yksi kaikkia kiinnostava kysymys on kuitenkin vielä kysymättä. Mikä on Pupen Dagsmark-suosikki?

”Puppe on nirsoiluun taipuvaisena koirana valinnut Dagsmark SYSMÄN ehdottomaksi suosikkiruoakseen. Sitä syödään joka päivä hyvällä ruokahalulla!”

 

Takaisin blogiin