Ostoskori

Syyskuisena maanantaina metsästysaamu alkoi Suomussalmella normaalisti. Jahtiporukan tarkoituksena oli lähteä Helmin kanssa katselemaan löytyisikö ketun jälkiä. Eväät reppuun, koiralle tutkat ja liivi päälle, ja menoksi. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan vaan Helmi päätyi seikkailemaan lähes 40 tunnin ajan. Lue Helmin perheen kertomus, josta selviää myös, miten koira palautuu mahdollisimman tehokkaasti ja turvallisesti pitkän rasituksen jälkeen.

Tuoreita jälkiä ei ollut löytynyt heidän etsimältään alueelta, joten he päättivät siirtyä lähemmäs itää, Venäjän rajaa. Ketut liikkuvat normaalisti lähellä rajan pinnassa, mutteivat ylitä rajaa, vaan pysyvät Suomen puolella.

Isäntä laski Helmin vapaaseen hakuun ja pian se löysikin jäljen, jota lähti jäljittämään. Jälki ei ollutkaan ketun, vaan todennäköisesti karhun. Ja melko tuore, koska koiralla vauhdit kasvoivat nopeasti. Suunta oli suoraan itärajaa kohti.

Isäntä hyppäsi autoon, ajoi vyöhykerajan varteen ja lähti juoksemaan polkua pitkin koiran luokse. Helmi ei kuunnellut kutsuja ja huutoja, vaan jatkoi eteenpäin, hajut olivat liian voimakkaat. Juuri ennen kuin isäntä kerkesi vyöhykerajalle vastaan, Helmi juoksi edestä vyöhykkeen puolelle ja samassa tavoitti jäljen jättäjän.

Ajo pamahti päälle ja haukku raikui pitkin saloja, kun Helmi teki työtään. Itse olin jäänyt kotiin ja heräsin siihen, kun sain kylmäävän viestin isännältä: “Kuhan ei mee Helmi Venäjälle..” Ja hetkeä myöhemmin, Helmi ylitti rajan. Kello oli noin puoli yhdeksän aamulla. Siitä alkoikin Helmillä aikamoinen seikkailu.

Isäntä ilmoitti Kainuun rajavartiostoon, että koira on mennyt raja-aidasta läpi Venäjän puolelle. He neuvoivat odottamaan ja ilmoittamaan, jos tilanne muuttuu.

Tutkiskelimme karttaa. Katsoimme, että onneksi vastassa ovat kaksi isoa järveä, sekä leveä joki, joka kulki näiden kahden järven välissä. Ajattelimme, että kohta ajo kääntyy takaisin ja Helmi palaa eläimen perässä Suomen puolelle. Ajo vain jatkui. Ei merkkiäkään siitä, että Helmi aikoisi kääntyä takaisin.

Koiran GPS-paikantimet antoivat paikannustietoja hyvin vielä useamman kilometrin jälkeen ja harvensimme niiden päivitysväliä, jotta akut riittäisivät laitteissa mahdollisimman pitkään. Paikannus näytti Helmiä joen rantaan, jolloin toivoimme että nyt se kääntyy takaisin. Vastassa oleva joki oli monta kymmentä metriä leveä.

Seuraava paikannus tuli, Helmi oli ylittänyt joen ja jatkanut matkaansa syvemmälle Venäjälle.

Noin 16:30 ajo lähti kääntymään takaisin joelle päin, minkä Helmi oli aiemmin ylittänyt, mutta matka pysähtyikin viereisen järven rantaan. Helmi jäi paikoilleen. Odottelimme hetken aikaa, mutta Helmin paikannuksen mukaan, Helmi ei liikkunut enää. GPS-tutkat eivät näyttäneet yhtään liikettä, eikä yhtään haukkuhälytyksiä. Koira oli liikkumatta. Soitot pantaan olivat turhia. Niistä ei kuulunut minkään näköisiä ääniä, eivätkä ne selventäneet tilannetta, että mitä oli sattunut.

Odotimme ja odotimme. Rajavartiostolle ilmoitettiin, että koira on ollut jo useamman tunnin paikoillaan ja pyysimme mahdollisia apuja, voisiko joku lähteä katsomaan, onko kaikki kunnossa. Pahimmat ajatukset kävivät mielessä, huoli oli todella suuri. Apuja ei tullut, neuvottiin vain odottamaan ja seuraamaan tilannetta.

Tunnit kuluivat, eikä tilanne muuttunut mihinkään. Helmi oli edelleen rannassa paikoillaan yli 7 km päässä Suomen rajasta. Paikannuslaitteiden päivitysväliä harvennettiin jälleen, jotta voisimme mahdollisimman pitkään seurata tilannetta. Uneton yö oli tiedossa, seurasimme noin tunnin välein tulevia paikkatietoja, mitkä vain näyttivät, ettei koira ole liikahtanut mihinkään.

Aamuyöllä 22.9. klo 4.00 tullut paikannustieto näytti, että Helmi liikkuu. Ja ajo jatkuu. Suunta oli suoraviivainen, kohti itää. Silloin päätin lähteä itsekin paikan päälle. Ajoin aamuyöstä yli 300 km, ihan muutaman hetken torkkujen varassa alueelle, josta Helmi oli lähtenyt liikenteeseen.
Saimme yhteyden paikalliseen matkailuoppaaseen, jolle ilmoitimme Helmin tiedot. Hän lähti vastaan tielle, joka sijaitsi melkein 20 km kilometrin päässä Suomen rajalta. Helmi kävi noin 5 km päässä tiestä, jossa opas oli vastassa, mutta jostakin syystä kääntyi takaisin. Meillä Suomen puolella oli matkaa koiraan noin 15 km.

Siirryimme rajan läheisyyteen ja yritimme antaa äänimerkkejä. Se oli toivotonta, koska kova tuuli hävitti äänet eivätkä ne kantautuneet Helmille asti. Helmi palasi takaisin järven rantaan, jossa oli ollut jo aiemmin paikoillaan ja jäi siihen. Taas paikoilleen.

Katsoimme tutkien tietoja. Helmi oli ollut reissussa jo yli vuorokauden ja matkoja oli kertynyt yli 100 km. Akuissa oli virtaa enää 40 %, eikä niitä saanut enää paikantamaan harvemmin.

Tunnit kuluivat ja soittomme rajalle olivat turhia. Emme saaneet lupaa lähteä hakemaan koiraa pois, eikä rajavartioston puolelta riittäneet resurssit siihen, että vartiomiehet olisivat lähteneet auttamaan koiraa. Kotieläinten takia ei tehdä turhia rajanylityksiä.

Saimme yhteyden muutamaan paikalliseen metsästäjään, jotka lupasivat lähteä yrittämään, pääsisivätkö perille asti. Maasto oli haastavaa kulkea, he joutuisivat kävelemään yli 10 km, jotta saapuisivat järven rantaan, josta voisivat jatkaa sitten veneellä. He lupasivat lähteä silti.

Epätoivo oli sanoin kuvaamaton. Meidän rakas Helmi vieraalla maalla, emmekä itse voi tehdä mitään muuta kuin odottaa ja toivoa, että Helmi tulisi takaisin.

Tunnit kuluivat ja Helmi oli edelleen paikoillaan, täysin liikkumatta ja ihan hiljaa. Väkisin siinä alkaa miettimään, että onko koira enää hengissä, tai onko se pahoin loukkaantunut? Ja jos se olisikin jäänyt vain nukkumaan, osaisiko se enää suunnistaa takaisin meidän luokse? Vesisateet ja tuuli olivat varmasti jo ehtineet haihduttaa Helmin jäljet.

Odottelimme tietoja metsästäjistä, mutta mitään ei kuulunut. Heihin ei saanut enää yhteyttä.

Illalla 22.9. alkoi tuuli tyyntymään. Isäntä oli käynyt hakemassa lainaan megafonin, jolla kuulutetaan urheilukentän tilaisuuksissa. Ajattelimme, että lähdemme kokeilemaan, kuulisiko Helmi meidän kutsut.

Pakkasimme tavaroita autoon, jolloin Helmin paikannustietojen mukaan Helmi liikkui ja haukkui. Nopeasti soitimme tutkapantaan kuullaksemme, mitä siellä tapahtui.

Soitto meni perille ja sieltä kuului sydäntä riipivää ulvontaa, kun Helmi ulvoi järven rannalla ikävää. Kyyneleet vierivät silmäkulmiin. Se ei tiedä minne päin täytyisi lähteä ja ihmettelee, miksemme tule hakemaan häntä pois. Kello oli noin puoli kahdeksan illalla, kun lähdimme takaisin rajan pintaan kutsumaan Helmiä.

Isäntä soitti rajavartiostolle ja sai luvan mennä vyöhykkeelle kutsumaan koiraa. Megafonin kautta huudetut kutsut kuuluivat ihmiskorvaan noin kilometrin etäisyydelle todella selvästi. Toivottavasti Helmikin kuulisi ne.

Seuraavien paikkatietojen mukaan Helmi suunnisti suoraan kohti Suomen rajaa ja isäntää, joka häntä kutsui.

Yli kuuden kilometrin päästä Helmi lähti palautumaan takaisin, se varmasti kuuli kutsuhuutomme. Vaikka paikannustiedot tulivatkin vain 10 minuutin välein, niin riemu siitä, että Helmi oli tulossa suoraviivaisesti kohti meitä, sai minuutit kulumaan nopeasti.

Helmi oli enää kilometrin päässä isännästä, kun tihensimme paikannustietojen väliä lyhyemmäksi. Virta alkoi kulua tutkapannoista nopeammin. Ajattelimme, että nyt tai ei koskaan. Jos Helmi ei nyt palaa meidän luoksemme, tutkalaitteista loppuu virta ennen seuraava aamunkoittoa. Sen jälkeen mahdollisuudet koiran löytymiseen ovat olemattomat.

Samassa alkoi kuulua haukkua. Ei voi olla totta. Löysikö Helmi nyt uuden ajettavan eläimen, vain muutaman sadan metrin päässä meistä? Jännitys oli aivan käsittämätön ja tilanne muuttui täysin, epätoivo alkoi taas hiipiä. Muutaman minuutin seurattuamme totesimme, että Helmi tunnisti meidät ja haukkui ilmoittaakseen ”Isi täältä minä tulen! Odottakaa!”

Puolen yön aikoihin, siinä vaiheessa kun Helmi ryömi raja-aidan läpi suoraan isännän syliin, tunne oli uskomaton. Helmi tuli takaisin, ja aivan loistavassa kunnossa! Uupuneena, mutta silti niin iloisena. Kyllä siinä itkettiin ja naurettiin samaan aikaan, olimme pakahtua onnesta ja rakkaudesta tätä pientä reissulaista kohtaan. Kaikki päättyikin lopulta hyvin!

Helmin reissu Venäjän puolella kesti 39 tuntia ja juostuja kilometrejä karttui yli 120 km. Päästyämme mökille lämpimään, Helmille annettiin ensimmäiseksi FitDogin palautusjuomaa. Nesteytys on äärimmäisen tärkeää rankkojen suoritusten jälkeen!

Vasta useamman tunnin kuluttua annoimme Helmille pienen määrän Savo-nappuloita, joiden sekaan lisäsimme FitDogin palautusjuomaa. Helmi sai muutaman tunnin välein useassa osassa päivän annoksensa, reilun nesteen kera. Pikkuhiljaa lisäsimme annoksiin myös rasvaista raakajauhelihaa. Helmi oli laihtunut reissussa yli kilon verran.

Nyt muutamaa päivää myöhemmin, Helmi on virkeä ja liikkuu normaalisti. Ensimmäisen päivän aikana Helmi nukkui pitkiä aikoja, sohvalta noustessaan oli hieman kankea, mutta liikkumaan lähtiessään vetreytyi hyvin. Pienet verryttelylenkit tekivät hyvää.

Dagsmarkin ruoka yhdistettynä FitDogin palautusjuomaan auttoivat Helmiä toipumaan nopeasti. Näin rankan suorituksen jälkeen ajateltiin, että Helmi makaa viikon eikä kärsi kävellä ensimmäisten päivien aikana. Nyt kolme päivää myöhemmin paino on palautunut ennalleen. Koira on kuin ei olisi reissussa ollutkaan ja haluaisi lähteä jo uudestaan metsään. Taidamme kuitenkin vielä hetken toipua tästä viimeisimmästä reissusta…

P.S.

Saimme myöhemmin tiedon, että Helmiä etsimään lähteneet metsästäjät olivat olleet lähellä Helmiä. He eivät kerenneet näkemään tai kuulemaan koiraa, kun Helmi lähtikin tulemaan takaisin meidän luokse. He kuulivat kuitenkin megafonin. Kuuden kilometrin päähän! Lähelle paikkaa, jossa Helmi oli viimeisen kerran pysytellyt pitkään paikoillaan.

Ihan loistava laite! Metsästäjät olivat iloisia siitä, että Helmi oli löytänyt turvallisesti takaisin ja lupautuivatkin jatkossa auttamaan, jos tulee vastaan tällaisia tilanteita. Toivottavasti ei tulisi.

Rajavartiosto tiedottaa, että koirien kanssa liikkujien täytyy noudattaa erityistä varovaisuutta itärajan lähellä. Metsästystilanteissa käy valitettavasti usein niin, että riista juoksee vyöhykealueelle ja pahimmassa tapauksessa Venäjän puolelle, vieden koirat mennessään. Meidän tapauksessamme meillä oli kaikki suojelusenkelit mukanamme ja Helmi saatiin lopulta kotiin.

1