Hiilitassunjälki kulkee toiminnassa mukana

Dagsmarkilla hiilitassunjälki kertoo toiminnan vuosittaiset ympäristö- ja ilmastovaikutukset ja antaa suuntaa kehitystyölle. Hiilitassunjäljen laskenta on ollut osa vastuullista liiketoimintaa jo yrityksen alkumetreiltä lähtien, ja Dagsmark olikin Suomessa ensimmäisiä alan yrityksiä, joka sen kartoitti.

”Hiilitassunjäljen laskenta ohjaa ympäristötyötämme ja auttaa arvioimaan yrityksemme ympäristövaikutuksia. Kun tiedämme toimintamme eri osa-alueiden päästöt, voimme suunnitella kohdennettuja toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi. Dagsmarkin vuoden 2020 hiilipäästöt ovat 1 171 t CO2e, mikä vastaa noin 114 keskivertosuomalaisen vuotuisia hiilipäästöjä”, kertoo Dagsmarkin vastuullisuuspäällikkö Reetta Haapasalo.

Vaikuttavia tekoja, pienempiä päästöjä

Mitä perusteellisemmin hiilitassunjälki on laskettu, sitä todellisemman kuvan se antaa yhtiön ilmastovaikutuksista. Vuosien aikana Dagsmarkin hiilitassunjälkilaskenta on tarkentunut ja eri päästöluokat ja -lähteet on saatu selvitettyä entistä kattavammin. Nyt mukaan saatiin kuljetukset, polttoaineiden tuotanto ja energiansiirtohäviöt. Myös pakkausmateriaaleja tarkennettiin.

”Tuotteiden raaka-aineilla on suuri osuus Dagsmarkin hiilipäästöissä, vaikkakin meillä onkin käytössämme ympäristön kannalta parhaat eläinperäiset proteiinivaihtoehdot ja hyödynnämme elintarviketeollisuuden sivuvirtoja. Käytämme esimerkiksi kauraa ja perunaa riisin sijaan pienemmän hiilitassunjäljen ja kotimaisuuden vuoksi”, Haapasalo sanoo ja jatkaa:

”Viime vuonna myös luovuimme pikkukoirien kuivaruoassa 1 kg pakkauksista ja siirryimme 2 kg pakkauksiin. Suuremmilla pakkauksilla on pienemmät hiilipäästöt pakattua kiloa kohden kuin pienillä pakkauksilla. Lisäksi selvitämme ympäristöystävällisempiä pakkausvaihtoehtoja.”

Hiilipäästöjä nosti viime vuonna siirtyminen Mellilän tuotantolaitokseen. Nyt tehdasta päivitetään vauhdilla nykyaikaisemmaksi ja ympäristöystävällisemmäksi. Vaikka Dagsmarkin kuljetuskilometrit ovatkin vähäisiä verrattuna ulkomaalaisiin tuotteisiin, on niillä silti keskeinen osuus hiilitassunjäljessä. Vähäpäästöisemmät kuljetusvaihtoehdot ovatkin selvityksessä.

Hiilitassunjälkeä kelpaa vertailla

Hiilitassunjälkilaskennan Dagsmarkille toteuttaa Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus. Kyseessä on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yritys ja kiertotalouden sekä ympäristövastuun asiantuntija.

Laskenta on tehty noudattaen Greenhouse Gas Protocol Corporate Accounting and Reporting ja ISO 14064-1-standardeja, jotka ovat yleisimmin käytetyt kansainväliset standardit organisaatioiden hiilijalanjäljen laskennassa.

 

Lue lisää hiilijalanjäljen laskennasta
https://www.kierratyskeskus.fi/palvelut_yrityksille/hiilijalanjalki-_ja_ymparistosaastolaskenta/hiilijalanjalkilaskenta

 

Takaisin blogiin