Käristyskupoli, helleaalto, hellekorvennus, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Valtava helleaalto pyyhkäisee koko Suomen yli ja viikonlopusta on luvattu todella helteistä. Nappasimme kotimaista koirien energia- ja palautusjuomajauhetta valmistavaa Fitdog Finlandia hihasta ja kysyimme parhaat vinkit koirien viilentämiseen ja nesteytykseen.

Tärkeintä helteellä on tarjota koiralle riittävistä lepoa, varjoa, viilennystä ja nestettä. Vältä keskipäivän kuuminta aikaa, ulkoile iltamyöhällä tai aamuvarhaisella. Lenkkeile mahdollisuuksien mukaan varjossa, kuten metsäpoluilla ja vältä asfalttia. Helleaaltojen pitkittyessä ja jatkuessa on tärkeää nesteyttää koiraa tasaisesti läpi päivän pieninä annoksina. Muista vaihtaa koiran vesi riittävän usein ja pidä tarjolla myös nesteytysjuomaa kuten Fitdog energy & rehydrate -juomaa. Nesteytysjuoman tarkoitus on motivoida koiraa juomaan hyvän maun ansioista. Lisäksi juoma auttaa koiraa varastoimaan enemmän nesteitä soluihin ja näin ollen auttaa pitämään koiran nestetasapainoa yllä helteen tai rasituksen aikana.

Koirien ruokahalu voi olla hyvin vaihteleva helteellä ja kuten ihmisillä, ruoka ei välttämättä maistu tuttuun tapaan. Etenkin kun liikunta ja kulutus pienenee, koiran ruokahalu voi tuntua olemattomalta. Älä suotta säikähdä koiran huonompaa ruokahalua, mutta muista huolehtia nesteytyksestä. Voit jakaa koiran päivän ruoka-annoksen pienempiin osiin ja tarjota ruokaa useammin, mutta vähemmän. Kuivaruoan sekaan on helppo ujuttaa hiukan normaalia reilummin vettä. Voit myös sekoittaa joukkoon Fitdog -jauhetta.
Fitdog Energy & Rehydrate 

Käyttöohje:
 Tuotetta käytetään koiran energiavarastojen ja nestetasapainon täydentämiseen rasituksen yhteydessä sekä tilanteissa, joissa koira muutoin tarvitsee lisänestettä, kuten helteellä. Tuote soveltuu aktiivisten koirien lisäksi erinomaisesti esimerkiksi tiineille ja imettäville nartuille, vanhoille koirille sekä toipilaille.

Energiatäydennys ennen suoritusta ja suorituksen aikana: Annostus 2 ruokalusikallista 10:tä painokiloa kohti. Sekoitussuhde 2 ruokalusikallista jauhetta/1-2 dl vettä. Suorituksen aikana juomaa voidaan antaa 2-3 tunnin välein pieninä kerta-annoksina.

Nesteytys: Nesteytys ja energiantäydennys on suositeltavaa aloittaa jo 1-2 päivää ennen suoritusta riippuen tulevasta rasituksesta ja nesteen tarpeesta. Nesteytys suoritetaan juottamalla koiraa useampia kertoja pieniä määriä (1-2 dl) kerrallaan. Nesteytyksessä jauhetta voi käyttää pienempiä määriä vain veden maustamiseen.

Jauhe sekoitetaan veteen ravistamalla pullossa.

Lähde: https://www.fitdog.fi/

Lue lisää tuotteista tästä: https://www.fitdog.fi/tuotteet/
Lue lisää käyttövinkkejä Fitdogin omilta sivuilta: https://www.fitdog.fi/kayttovinkit/