Pohjanmaan lakeuksilla keskellä kauneinta kansallismaisemaa sijaitsee pieni Kotkamaan kylä. Tuo Kotkamaan kylä on toiminut jo kolmen sukupolven ajan Kokkolan Nahan kotina. Ajaessa mutkaista ja möykkyistä hiekkatietä viimeistä etappia valtatieltä kohti Kotkamaata, käy useaan kertaa mielessä, että voiko täällä toimia maailman suurin pohjoisten eläinten nahkoja käsittelevä nahkatehdas. Yrityksen piha-alueelle ajaessa kaikki selkeytyy ja on täysin selvää, että juuri täällähän yrityksen pitääkin toimia. Kauniit peltomaisemat, vehreät metsät, laiduntavat hevoset ja virtaava puro ympäröivät kaunista punamullan väristä tehdasrakennusta. On selvää, että yritys, joka elää metsästä ja sen raaka-aineista toimii juuri tällä.

Meitä on vastassa Kokkolan Nahan kehitysjohtaja Mirva Kenttämies, joka on luvannut esitellä meille paikkoja ja kertoa yrityksestä. Mirva huokuu ylpeyttä kertoessaan, että heidän kotinsa sijaitsee tehtaan pihapiirissä samoin, kuin edellisten sukupolvien. Kotitalon seinustalla lepäävät lasten polkupyörät kertovat heti, että tämä paikka on näille ihmisille paljon enemmän kuin tehdas ja yritys. ”Meidän yritystoimintamme kulmakivi eli uniikki raaka-aine tulee metsästä ja luonnosta. Me elämme täällä keskellä luontoa ja se on meille osa jokapäiväistä elämää. Me emme mene lasten kanssa retkelle metsää kokemaan luontoa vaan elämme konkreettisesti keskellä luontoa. Siksi sen vaaliminen on meille kaiken yritystoiminnan perusta” Mirva Kenttämies kertoo. Puhtaan luonnon läheisyyden voi aistia täällä kaikkialla.

©Hanne Manelius

Kysyttäessä yhteistyöstä Dagsmarkin kanssa ja sen syistä Mirva vastaa hymyssä suin: ”On mahtavaa päästä tekemään yhteistyötä sellaisen yrityksen kanssa, joka jakaa saman arvopohjan.” Tähän toteamukseen on helppo yhtyä Dagsmarkin puolelta. ”Meissä on yritystasolla paljon yhteistä. Meitä yhdistävät ennen kaikkea paikallisuus, arvot ja aitous. Puhuttaessa vastuullisuudesta ja luonnonläheisyydestä on yhteinen sävel heti samalla sivulla, joka tekee toiminnasta ketterää”, Mirva jatkaa. Kun kaksi vastuullista, kasvuhaluista toimijaa yhdistää voimansa näillä lähtökohdilla on lopputulos vahva liitto.

Me Dagsmarkilla olemme erittäin iloisia yhteistyöstä Kokkolan Nahan kanssa. Nahkatuotannon huipputoimijana ja globaalina, yli 25 maahan vientiä harjoittavana yrityksenä puruluiden valmistus ja myynti kotimaassa on Kokkolan Nahalle ennen muuta arvopohjainen valinta. Puruluutuotanto on yritykselle mainio keino vahvistaa kiertotaloutta ja käyttää nahan osia, joiden käyttö perinteisessä nahkateollisuudessa olisi haastavaa. ”Kun pystymme tekemään puruluita pääsääntöisesti ylijäämä raaka-aineesta, se nostaa tuotantotehoa, pienentää syntyviä päästöjä sekä hävikkiä. Me ajattelemme sen niin, että hirvi on eläimenä niin arvokas, että se tulisi hyödyntää mahdollisimman tarkasti kokonaan”, Mirva toteaa. ”Puruluutuotanto on myös nahkateollisuutta armollisempaa, joten saamme esimerkiksi pintavialliset nahat käytettyä nyt hyödyksi, vaikka ne eivät nahkatuotteiksi kelpaisikaan”, Kenttämies jatkaa tyytyväisenä ja näyttää puruluuta, jonka pinnassa on hirvelle luontaisia värivaihteluita.

Mirva esittelee meille vielä tuotantotilat sekä tuotantoprosessin, joka on suurelta osalta käsityötä. Kokkolan Nahan siistit tilat huokuvat ylpeyttä omaa tekemistä kohtaan ja korkeaa laatuvaatimusta, josta ei selkeästi anneta piiruakaan periksi. Puruluita liikkuu hihnalla vinhaa vauhtia ja uunit kuivaavat koko ajan uutta erää. On aivan mahtavaa nähdä omin silmin, miten nahka taipuu näiden taitavien käsityöläisten käsissä puruluuksi. ”Tämä on ollut meille mielekäs tuotekehityksen askel myös sen takia, että puruluista saadaan paljon nopeammin ja vähemmillä työvaiheilla valmista, kun nahkatekstiileistä. Puruluut valmistuvat alle kymmenellä työvaiheella ja alle kahdessa viikossa kun taas vuotien käsittely nahaksi vaatii kymmeniä työvaiheita ja useita viikkoja” Mirva kertoo tuotantotyöntekijöiden pakatessa valmiita luita pakkauksiin. Tulevaisuudessa tuotekehitystä jatketaan tiiviissä yhteistyössä ja yhteinen tavoite on tulevaisuudessa laajentaa kotimaisten koiran puruluiden valikoimaa askeleittain. ”Haluamme kaikessa pyrkiä tehokkaaseen kiertotalouteen ja mahdollisimman pieneen hiilijalanjälkeen sekä hävikkiin, jonka vuoksi tuotekehitys vie hiukan enemmän ajatusta ja aikaa” Mirva vastaa kysyttäessä seuraavasta uudesta tuotteesta.

Luumäki -hirvipuruluut löytyvät kaupoista 1.5.2019 alkaen.