Rekku Rescue on vuoden 2022 hyväntekeväisyyskohde

Rekku Rescue on vuoden 2022 hyväntekeväisyyskohde

Dagsmark lahjoittaa kissanruokien vuosituotosta 2 % hyväntekeväisyyteen. Lemmikinomistajat saivat äänestää vuoden 2022 kohteen ja eniten ääniä keräsi eläintensuojeluyhdistys Rekku Rescue. Vaihtoehtoina oli erilaisia kotimaisia eläinsuojeluun ja luonnonsuojeluun liittyviä järjestöjä.

Arvokasta eläinsuojelutyötä

Hyväntekeväisyyskohteen äänestystuloksissa näkyi eläintensuojelun tärkeys lemmikinomistajille. Äänestyksen voittanut Rekku Rescue auttaa kissoja sekä koiria Suomessa ja Virossa. Yhdistys tekee pitkäjänteistä ja ennaltaehkäisevää työtä kodittomien eläinten määrän vähentämiseksi sekä eläinten aseman ja hyvinvoinnin parantamiseksi. Työhön kuuluvat esimerkiksi kissojen leikkauskampanjoiden järjestäminen, vapaasti lisääntyvien kissapopulaatioiden loukuttaminen sekä kotien etsiminen kodittomille kissoille ja koirille.

”On hienoa, että niin moni lemmikinomistaja tuntee toimintamme ja arvostaa sitä! Teemme eläinsuojelutyötämme lähes kokonaan lahjoitusvarojen turvin, joten Dagsmarkin lahjoituksella on meille todella suuri merkitys. Lähdemme erittäin mielellämme tekemään yhteistyötä kotimaisen, 
vastuullisen lemmikinruokavalmistajan kanssa, jonka arvot jaamme itsekin”, sanoo Rekku Rescuen puheenjohtaja Sadri Wirzenius.

”Uskon, että yhteistyössä meidän on mahdollista entistä tehokkaammin auttaa kodittomia kissoja ja koiria sekä parantaa niiden asemaa monin tavoin”, hän lisää.

Enemmän hyviä tassunjälkiä

Me Dagsmarkilla haluamme jakaa hyvää, ja sydäntämme erityisen lähellä ovat tietysti eläimet ja luonto. Hyvät teot jättävät hyviä tassunjälkiä.

Tuimme vuonna 2021 luonnon monimuotoisuutta ja uhanalaisten lajien suojelua WildCats Conservation Alliancen kautta. WildCats Conservation Alliancen suojelukohteena ovat erittäin uhanalaiset amurinleopardit ja amurintiikerit, joten kotien pikkusaalistajat pääsivät osaksi uhanalaisten kissapetojen suojelutyötä samalla nauttien kotimaisesta kissanruoasta.

Nyt vuonna 2022 olemme ylpeitä voidessamme tehdä yhteistyötä Rekku Rescuen kanssa kissojen ja koirien hyvinvoinnin eteen.

Lue lisää Rekku Rescuen toiminnasta:
https://rekkurescue.com/

 

Takaisin blogiin