Harrastuspiireistä tuttu kasvo Dagsmarkin kasvun vauhdittajaksi

Harrastuspiireistä tuttu kasvo Dagsmarkin kasvun vauhdittajaksi

Lapin tunturimaisemissa asusteleva Jessi Landen liittyi Dagsmarkin tiimiin maaliskuussa. Brand manager -tittelillä tahtipuikkoa heiluttava Jessi tulee vastaamaan monipuolisesti mm. markkinoinnista, Dagsmarkin ilmeestä ja tapahtumista.

Itseään ”hiukan hulluksi koiramuijaksi” tituleeraavalle Jessi Landenille koirat ovat koko elämä. Kasvattajana ja agility-tuomarina toimiva Jessi onkin tuttu näky niin kilpailukehissä kuin niiden laidalla.

– Koirat ovat minulle enemmän kuin harrastus – tämä on elämäntapa. Elän ja hengitän koira-alaa useassa roolissa: omistajana, kasvattajana, agility-tuomarina, kilpailijana, luottamustoimissa ja työelämässä, Jessi kertoo.

Kun koko arki pyörii koirien ympärillä, oli vain luonnollista päätyä myös työn puolesta koirabisnekseen. Dagsmarkille Jessi tuo laajan osaamisensa vähittäismyynnistä ja ostajapuolelta. Aikaisemmin Jessi on työskennellyt sekä Suomen suurimman verkkokaupan että lemmikkialan suurimman kivijalkakaupan puolella myynnin tehtävissä.

Dagsmarkilla toimin toimitusjohtajamme Lauran oikeana kätenä markkinoinnin parissa. Vastuualueelleni kuuluu niin markkinointi, tapahtumat, sponsoroinnit kuin sisällöntuotanto.

Kokemus tekee koira-alan asiantuntijan

Laajan työkokemuksensa lisäksi Jessiä voi tituleerata todelliseksi kokemusasiantuntijaksi: kotoa nimittäin löytyy aikamoinen lauma karvaisia kavereita. Arkea ilahduttavat tällä hetkellä 11-vuotias kleinspitz Pinni, 10-vuotias belgianpaimenkoira Taisto, 5-vuotias bordercollie Turma, kaksivuotias labradori Tuho ”Tuhodori” sekä 1,5-vuotias kleinspitz Ponnari.

– Näistä tyypeistä löytyy niin näyttelytähti, harrastuskavereita kuin vesipelastuskoiriakin. Kyllä meidän äänekäs karvaperheemme varmasti harrastuspiireissä tunnetaan, Jessi nauraa.

Koiraharrastukset kuljettavat Jessiä pitkin Suomea näyttelyihin, kokeisiin ja kilpailuihin. Jatkossa Jessi pääsee osallistumaan erilaisiin tapahtumiin myös Dagsmarkin edustajana.

– Kun käpälässä on näinkin laaja ja monipuolinen kokemus niin koirista kuin lemmikkiruoka-alasta, pystyn vastaamaan moniin koiranomistajia askarruttaviin kysymyksiin. Aina saa tulla nykimään hihasta – paitsi keskellä agilitykilpailukehää, jos pilli on jo huulilla lähtöluvan merkiksi, Jessi tarkentaa.

Vastuullisuuden fanit

Lemmikkialan ja ylipäätään arjen vastuullisuus on noussut puheenaiheeksi paitsi aktiivien myös tavallisten koiranomistajien keskuudessa. Dagsmarkille Jessin houkuttelikin yhteinen arvomaailma.

– On mahtavaa päästä työskentelemään laadukkaan ja kotimaisen brändin parissa. Dagsmark vastaa kaikkia niitä arvoja, joita koiranomistajana pidän tärkeinä. Viiden koiran omistaminen ei ole varsinaisesti mikään ekoteko, mutta onneksi kuormaa voi kompensoida valinnoilla kuten kotimaisella koiran ruoalla.

Vastuullisuus, puhtaus, tuoreus ja laatu myös maistuvat herkulliselta. Dagsmarkin nappulat ovat löytäneet tiensä Jessin koirien ruokakuppeihin.

– Mahtavinta on, että Dagsmarkin nappulat sopivat koko laumallemme, vaikka koko-, ikä- ja rotujakauma on kirjava. Voisikin sanoa, että meidän perheessä Dagsmark-faneja löytyy viiden koiran ja yhden omistajan verran!

 

Takaisin blogiin