Kauniiden kuvien takana – Haastattelussa Nani Annette

Kauniiden kuvien takana – Haastattelussa Nani Annette

Monet toinen toistaan kauniimmat Dagsmarkinkin somekanavissa jaetut kuvat ovat peräisin valokuvaaja Nani Annetten kamerasta. Nani on ihana ja innostava luovan alan moniottelija, joka työskentelee itsenäisenä yrittäjänä valokuvauksen, koulutusten ja Luovia-podcastin parissa. Kysyttäessä häneltä itseltään, kuka on Nani tiivistetysti, vastaus on juuri niin hersyvä, kun haastattelun päätähti itsekin. ”No ainakin olen todella huono tiivistämään”, Nani nauraa ja jatkaa: ”Sähköpostini allekirjoitus taitaa olla ”valokuvaaja, mahdollistaja ja podcast-nainen” eli kai se on aika kuvaava tiivistys.” Yrittäjä-sanaa kohtaan Nanilla on vahva asenne, vaikka hän onkin ylpeä ammatistaan. ”Koen yrittäjä-sanan hiukan negatiivisena. Ikään kuin aina yrittäisit ja yrittäisit, etkä koskaan onnistuisi. Siksi käytän itse mieluummin sanaa mahdollistaja. Kaikki on mahdollista!”

Nani ©Laura Kallahti

Kaikki alkoi valokuvista. Vaikka koulutukset, puhujakeikat ja podcastit ovat tietynlainen evoluution tulos Nanin entisestä päivätyöstä kolmannen sektorin järjestötehtävien parissa, nivoutuu yrityksen liikeidean juuri tiiviisti valokuvien ympärille. ”Yrittäjäurani lähti kyllä siitä, että löysin valokuvauksen ja taipumukseni siihen. Muutaman päivätyön ohella kuvatun vuoden jälkeen kysyntää alkoi olla ja se ruokki myös innostusta, joten lopullinen päätös päivätyön jättämisestä syntyi hyvin pian”, Nani tiivistää. Matka yrittäjäksi oli alkujaan vauhdikas, ja päätös ehkä jälkeenpäin jopa hiukan hätäisesti tehty. ”Jos olisin vähän tarkemmin miettinyt ja malttanut perehtyä, esimerkiksi tuotteen hinnoitteluun, olisin varmasti välttänyt monet alun haasteet. Toisaalta, ilman niitä tuskin osaisin yhtä vakuuttavasti kertoa aloittavan yrityksen haasteista esimerkiksi mentoroitavilleni”, Nani pohtii.

Hän on kuvannut vuodesta 2007, mutta korostaa, että vaikkei hän edusta koulukuntaa, joka on kuvannut ennen kuin on osannut kävellä, hän on tehnyt pitkäjänteistä työtä kehittääkseen itseään koko ajan uransa aikana. ”Kun innostun jostakin, teen sen täysillä. Niin kävi myös valokuvaamisen kanssa. Minulle oli alusta asti aivan selvää, että haluan oppia, opiskella sekä haastaa itseäni aktiivisesti. Keräsin valtavan tietotaidon ja osaamisen todella lyhyessä ajassa, mutta se kyllä kannatti”, Nani kertoo. Ammattitaito on helppo aistia hänen kuviensa kautta. Kysyttäessä, mikä on hänen aina niin mahtavien kuviensa salaisuus, kuinka kaikki kuvat voivat olla niin upeita, vastaus tulee jälleen salamana: ”Eivät kaikki kuvani ole mitenkään erinomaisia, mutta julkaisen niitä todella tiukan ja tarkan seulan läpi. Digiaika mahdollistaa sen, että voit surutta heivata huonot kuvat pois ja julkaista vain onnistuneita otoksia”, Nani kertoo. Todisteeksi, että eivät kaikki hänenkään ruudut ole onnistuneita, Nani luovutti meille julkaistavaksi yhden ei-niin-onnistuneen valokuvan arkistojen kätköistä.

©Nani Annette

Työssään luovan alan yrittäjänä Nani kokee parhaaksi työnsä monipuolisuuden. Helposti tylsistyvälle innostujalle on mainiota, että päivät voi rakentaa hyvinkin erilaisiksi melko vapaasti. ”Voin vaikuttaa työhöni käytännössä rajattomasti eivätkä perustoimistotyöelämän lainalaisuudet kosketa minua juurikaan. Toisaalta, samaan aikaan tämä asettaa suuren vastuun ja haasteet esimerkiksi itsensä johtamiselle”, hän sanoo. Nani kertookin, että tylsistymisen vastapainoksi hän on tietoisesti opetellut jopa raivokkaan järjestelmälliseksi oman työnsä johtamisessa. ”Minusta sanonta, että joki voi virrata vain, jos sillä on rajat, on suorastaan nerokas.” Luovan alan moniottelija -titteli on ansaittu ja tällä tehopakkauksella on koko ajan jotain uutta kehitteillä. Utelimme, mitä voimme seuraavaksi odottaa häneltä? ”Aloitin kesällä kirjoittamaan kirjaa, mutta voi olla, että sitä ei kannata aivan pian odotella valmistuvaksi. Seuraavaksi toteutuspisteeseen pääsevä asia on verkkokurssi”, Nani vastaa.

Luovia on Nanin podcast taiteesta, yrittäjyydestä ja luovuudesta. Aiheet pyörivät voimakkaasti luovan alan ja yrittäjyys-teemojen ympärillä. Vieraat ovat viikko toisensa jälkeen mielenkiintoisempia ja uusi jakso julkaistaan joka tiistai. Luovia on korkealaatuinen ja koukuttava podcast, jota on aina ilo kuunnella. Luovia syntyi tarpeesta. ”Kuuntelin itse neljä-viisi vuotta sitten paljon podcasteja ja mietin, että miksi kukaan ei tee Suomessa luovan alan podcastia. Odottelin joitain vuosia eikä sellaista tullut, joten päätin tehdä itse”, Nani toteaa ja jatkaa: ”Toki olen pikkutytöstä asti haaveillut omasta radio-ohjelmasta ja podcasthan on vähän sellainen.” Aiheet uusiin jaksoihin Nani ammentaa arjesta. Idearikkaalle ikiliikkujalle uusien aiheiden keksiminen ei tuota tuskaa, mutta Nani myöntää, että välillä joutuu harrastamaan hiukan karsintaa ideapaljouden keskellä. ”On vähän tylsä sanoa, että ideat vain tulevat, mutta niin se vain on. Parhaat pääsevät sitten podcast-jaksoiksi.” Hyvän podcastin peruspilareita ovat mielenkiintoiset vieraat. Vieraita Nani niin ikään bongailee aktiivisesti ympäriinsä, ja toisinaan ihmiset tarjoutuvat itse vieraiksi tai ehdottavat jotain aihetta. ”On ihan mahtavaa saada jaksoideoita suoraan kuuntelijoilta. Silloin podcast on minusta aidoimmillaan kuulijalta kuulijalle”, Nani vinkkaa.

Koska kaiken muun lisäksi Nani on totta kai myös koiraihminen. Pyysimme esittelyä myös hänen koiristaan. #Ruutikoira ja #Kultakorva eli tuttujen kesken Ruuti ja Käpy ovat monista Nanin kuvista tuttuja cockerspanieleita. Ruuti on 9-vuotias valokuvaajan unelma, jonka erikoistaito on pysyä kuin patsas paikoillaan uskomattoman pitkiä aikoja. Toisinaan Ruuti voi jopa nukahtaa kesken kuvauksen! Nani kuvailee ystäväänsä kehumalla tätä maailman kilteimmäksi ja helpoimmaksi koiraksi. Käpy puolestaan on nuorempi, vasta 1,5-vuotias kaunokainen, jolla on todella pitkät ripset! Käpy on jopa kuuluisa noista infernaalisen pitkistä räpsyttimistään. Käpyllä on turboahdettu moottori, mutta tämä teinikoira ei vielä oikein ole varma, miten kaikkia hevosvoimia hallitaan. Käpyn erikoistaito on vainuta jok’ikinen vesistö. Ei ole juuri väliä, onko kyseessä rapaoja, mutainen suo vai järvi – Käpy ui siellä varmasti. ”Koirat ovat minulle todella tärkeitä ja ne pitävät huolen mielenterveydestäni sekä vievät minut metsään. Sanon aina, että minulla on verenpainelääkitys nimeltä koira”, Nani nauraa. Koirat ovat Nanin sydäntä lähellä myös valokuvatessa. Kysyttäessä, minkä rotuinen koira Nani olisi itse vastaus on selvä: ”Olisin venäjänvinttikoira. Rakastan upeita, kovaa juoksevia koiria, ja haluaisin itse olla ehdottomasti sellainen!”

Käpy ja Ruuti ©Nani Annette

Tutustu Naniin hänen kotisivuillaan: https://naniannette.fi/

Ota Luovia podcast seurantaan täältä: https://www.luoviapodcast.com/
Nanin kaunis instagram-tili täällä: https://www.instagram.com/naniannette/

Behind the scenes ©Johanna Hietanen

 

Takaisin blogiin