Kaisa Sandbacka toimii työnjohtajana täällä meillä Dagsmarkilla. Hän päätyi laumaamme sattumalta työpaikkailmoituksen kautta ja aloitti ensin kuivaruoan pakkaajana. Siitä hän eteni nopeasti vuorovastaavaksi ja kesällä 2021 työnjohtajaksi.
”Työssäni vastaan Mellilän tehtaamme päivittäisestä toiminnasta, tuotannon suunnittelusta ja varaston riittävyydestä, työvuoroista ja hankinnoista. Tänä talvena olen ollut vahvasti mukana uuden automaatiolinjamme asennuksessa ja ylösajossa. Parasta työssäni on työpäivien erilaisuus. Olen saanut vaikuttaa tehtaan toimintaan ja päässyt haastamaan itseäni sekä myös kouluttautumaan työn ohessa.”
”Dagsmark on henkilöstöä kuunteleva ja kannustava työpaikka. Meille on löytynyt huippuporukka, joka tekee yhdessä hyvällä sykkeellä!”
”Perheeseemme kuuluu tanskandoggeja. Laumamme ehdoton kuningatar on 6-vuotias Anni. Hilma on 5-vuotias oman tiensä kulkija selkeine mielipiteineen. Lyyli eli Lyllerö tai Lyly on laumamme 3-vuotias prinsessa. Hilman alle 2-vuotias poika Mortti taas on laumamme pienisuuri mies, joka on aina iloinen ja kaikkien kaveri. Ryhmämme nuorin on alle puolivuotias Tyyne, joka takaa, että vauhtia ja vaaratilanteita riittää.”
”Vapaa-aikaamme kuuluvat vahvasti koiranäyttelyt ja niihin liittyvät treenit. Annin ja Hilman kanssa höntsäilemme rally-tokoa. Voimme ulkoilla koirien kanssa aidatulla pihallamme ja samoilla lähipelloilla – se on maalla asumisen parhaita puolia.”