Ostoskori

Varma keväänmerkki on koirankakka. Hangen alta paljastuvat pökäleet kuohuttavat tunteita kaupungissa ja saavat koiranomistajat ikävään valoon sekä herättävät yhteiskunnallisen keskustelun siitä, onko roskien heittäminen luontoon enemmän ok kuin koirankakkojen keräämättä jättäminen. Mutta harva tulee ajatelleeksi, että kakka on paitsi tärkeä osa koiranelämää, myös oiva mittari koiran hyvinvoinnille. Kakka kertoo koirasta todella paljon. Jopa enemmän, kun keräämätön kasa koiranomistajasta. Tämä teksti ei käsittele kakan keräämistä, mutta todettakoon, että suosittelemme, kehotamme ja kannustamme poimimaan kaikki koiranjätökset biohajoavaan pussiin ja toimittamaan asianmukaisesti jäteastiaan. Vastuullinen koiranomistaja siivoaa kakat sekä seuraa koiransa hyvinvointia kakankin kautta.

Mitä kakka kertoo koirastasi?
Koiran ruokinnan ja hyvinvoinnin paras ja helpoin seurattava laatumittari on kakka. Jokaisen koiranomistajan tulisi seurata koiransa ulostetta jo koiran hyvinvoinnin vuoksi. Tämä hoituu kätevästi, samalla kun pökäleet keräät roskiin. Arvioi silmämääräisesti kakan rakenne, väri, määrä ja kiinnitä huomiota hajuun.

Tilapäiset muutokset kuuluvat arkeen
Hyvälläkin kakalla voi olla huono päivä. Koirat voivat reagoida moniin muutoksiin suolistollaan ja tämä voi näkyä tilapäisesti myös kakan koostumuksessa. Esimerkiksi raju fyysinen rasitus, sairastettu tauti kuten kennelyskä tai jännittävä, uusi tilanne voivat vetää koiran vatsan löysäksi. Nartuilla myös kiimakierto voi vaikuttaa kakan koostumukseen. Tilapäisiä, hetkellisiä muutoksia ei kannata säikähtää, mutta tilannetta tulee seurata tarkasti. Jos koiran yleisvoinnissa tapahtuu muutos, uloste on veristä, vetistä, jatkuu monta päivää tai koira kieltäytyy syömästä, ota heti yhteyttä eläinlääkäriin. ”Suolisto-ongelmat ovat yksi tavallisimpia ja arkipäiväisimpiä syitä vierailla eläinlääkärillä”, toteaa eläinlääkäri Christa Savolainen. ”Toisaalta usein taustalla on vain pientä fiksausta vaativa vaiva, joka menee ohi tukihoidoilla ja kevyellä lääkityksellä”, hän jatkaa. Toisinaan vaiva pitkittyy ja silloin hoitosuhde eläinlääkäriin on korvaamattoman tärkeä.

Löysä läjä
Löysä läjä ja vetinen, jopa ripulimainen uloste on pitkään jatkuessa aina syy vierailla eläinlääkärin vastaanotolla. Taustalla voi olla esimerkiksi giardia-bakteerin aiheuttama tulehdus tai muu lääkehoitoa vaativa vaiva. Jos eläinlääketieteelliset syyt on jo poissuljettu, tulee lemmikin ruokavalio tarkastelun alaiseksi. Karrikoiden löysyyttä voi aiheuttaa erilaiset palkokasvit, epäsopiva proteiininlähde tai runsaat lisä- ja väriaineet. Löysää vatsaa voidaan lähteä hoitamaan vaihtamalla koiran ruoka eri hiilihydraatti ja proteiinipohjan sisältävään kuivaruokaan. Muutokset vaativat malttia ja ne tulee tehdä pikkuhiljaa koiran vointia seuraten. Löysävatsainen koira voi hyötyä ruokintamuutosten yhteydessä maitohappobakteerivalmisteista. ”Apteekeista on saatavilla useita käsikauppavalmisteita, jotka sopivat mainiosti koiran suoliston tueksi ruokintamuutosten yhteydessä sekä toki tilapäiseen käyttöön löysän vatsan hoidossa. Ripuli on asia erikseen ja hoidosta tulee aina konsultoida eläinlääkäriä” Christa Savolainen kertaa.

Kuiva kikkare
Kuiva, halkeileva, lohkeileva ja kikkareinen kakka voi olla merkki liian vähäisestä vedensaannista ja kuivumisesta. Tarkastele paljonko koirasi juo nestettä päivän aikana ja yritä motivoida koira juomaan esimerkiksi lisäämällä kuivaruoan sekaan reilusti vettä tai turvota nappulat reilussa määrässä vettä. Jos uloste ei muutu, voit kokeilla lisätä kuivaruoan sekään nestepistoista märkäruokaa tai vaihtaa koiran ruoan eri hiilihydraattipohjaiseen kuivamuonaan. Huolehdi koiran riittävästä kuidun saannista ja vältä palkokasvipohjaisia kuivamuonia.

Piereskely
Koira, jolla on suolisto kunnossa ja optimaalinen ravinto ei kuulu piereskellä häiritsevästi. On normaalia, että koira erittää ja päästelee suolistokaasua, aivan kuten ihminenkin, mutta voimakas, kuvottava haju ja jatkuva kaasuttaminen ei ole normaalia ja voi kieliä epäsopivasta ruokavaliosta. Kokeile ruokavaliota, joka sisältää helpommin sulavaa proteiininlähdettä kuten siipikarjaa tai matalarasvaista kalaa sekä runsaasti hyvälaatuisia kuituja.

Matokuurin merkitys
Toisinaan koiran ulosteessa voi olla havaittavissa ”liikehdintää” tai pieniä jyvämäisiä pisteitä. Tämä saattaa kieliä sisäloisista ja matokuurin tarpeellisuudesta. Loistartuntojen hillitsemiseksi koiran ulosteen kerääminen on myös ensiarvoisen tärkeää. Luontoon jäävä uloste voi levittää loistartuntoja. ”Nykyään eläinlääkärit suosittelevat, että koiran ulostenäyte tutkitaan ennen matokuurin antamista ja koira lääkitään vain, jos sillä havaitaan sisäloisia. Tällä pyritään vähentämään lääkeresistanssia ja turhia lääkekuureja”, Eläinlääkärinä työskentelevä Christa kertoo. ”Tärkeää on kuitenkin huolehtia joko säännöllisesti ulostetutkimuksesta tai säännöllisestä madottamisesta”, hän jatkaa.

Sujuva toimitus
Lähes yhtä tärkeää kun kakan koostumus, on toimituksen sujuvuus. Koiran suoliston hyvinvoinnista kertoo säännöllinen, sujuva ulostaminen, jonka aikana koira ei joudu kohtuuttomasti pinnistelemään tai käyttämään toimenpiteeseen huomattavan pitkää aikaa. Jos koira viihtyy puskikossa pitkään tai on tuskaisen, ponnistelevan tai pinnistelevän oloinen, voi syynä olla esimerkiksi ummetus. Ummetuksen kotihoito on runsas nesteensaanti ja laadukas, kuitupitoinen ruoka. Vaivan pitkittyessä tulee ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. ”Ulostamisvaikeudet voivat johtua pahimmassa tapauksessa esimerkiksi kasvaimista, joten tuskaisesti kakkaavaa kaveria ei kannata seurata kotona liian pitkään”, muistuttaa Christa.

Hyvä kakka
Koira, joka voi hyvin ja saa sille sopivaa, laadukasta ravintoa ulostaa noin 1-2 kertaa päivässä, kohtuullisen, kiinteän ja helposti poimittavan pökäleen, jossa ei ole pistävä tai voimakas haju. Hyvä kakka on väriltään tasainen, tummahko ja pinnaltaan kostea, muttei limainen tai halkeilevan kuiva. Hyvä kakka kielii koiran hyvästä olosta ja optimaalisesta ruokavaliosta. Ja onhan hyvä kakka omistajallekin miellyttävämpi talteen poimittava!

1