Teksti ja kuvat: Jenna Astikainen
Se tunne, kun päässä pyörii miljoona ajatusta tästä hetkestä, tilanteesta ja tulevaisuudesta – mutta mitään et saa näpyteltyä tähän typerään Word-ohjelmaan. Olisi paljon asiaa. Olisi helpompi vain pyytää teidät kaikki istumaan parvekkeellemme ja avautua. Purkaa intoa ja turhautumista, iloa ja surua. Joskus on kuitenkin valittava. Aion nyt raottaa teille ovea itselle tärkeästä asiasta, luonnosta.
Lapsena en osannut arvostaa moniakaan asioita samalla tavalla kuin nyt, mikä on ihan normaalia. Eihän lapsi katsokaan maailmaa samoin silmin kuin aikuinen. Aikuistumisen ja sen tuomien stressitekijöiden myötä, olen joutunut kääntelemään ja tutkiskelemaan erilaisten kivien alle, löytääkseni itselle tavan rentoutua. 
Koirien astuessa osaksi hurjaa arkeani, löysin itseni luonnosta useammin kuin ennen. Joskus työpäivä huutaa korvaani vielä pyöräillessäni kotiin ja miljoonat keissit vilisevät jo puuroutuneissa aivoissa. Silloin on päästävä luontoäidin helmaan, missä muodossa tahansa.
En juurikaan retkeile tai pyöri puiden havinan keskellä täysin yksin. Yleensä minulla on mukana joko mies tai koirat. Aika perussetti on, että nakkaan toisen koirista auton peräluukkuun mukaan. Joskus tallon polkuja pelkkä vesipullo selässä, joskus keitän termariin mukaan kahvit. Toisinaan myös mukaan joutaa myös kahvipannu, jossa keitän teeveden.
On etuoikeus asua Suomessa, neljän vuoden ajan siivittämässä luonnossa. Olen kesän lapsia, mutta tätä nykyä henkeä salpaa syksyn tuoma ruska-aika. Luonnosta pystyy poimimaan talteen sen itse kasvattamia superfoodeja. Sekä minä että koirani hyödynnetään mättäällä kasvaneita antimia läpi vuoden. Olen löytänyt metsästä herkuttelun ja hengailun lisäksi paljon muuta hyödyllistä tekemistä. Koiralle ominaista toimintaa – nenän käyttöä – on helppo harjoitella myös metässä. Uusimpiin minun ja Taigan harrastuksiin kuuluu metsäjälki. Toistaiseksi vain höntsäilynä, mutta kyllä kisatapahtumat ovat kiikarissa tämänkin lajin parissa. Taiga selvästi pitää itsekin tästä puuhasta ja siksi jäljen suorittaminen tuntuukin niin mahtavalta juuri Taigan kanssa.
On aina hyvä kuitenkin muistaa, että korjataan omat sotkut ja harjoittelun jäljet pois luonnosta. Kunnioitetaan ja arvostetaan sitä, mitä meillä on. Muistetaan myös kanssametsäilijät. Ollaan ystävällisiä ja otetaan muut huomioon. Jokainen koiraharrastaja ja luonnossa liikkuja voi kantaa oman kortensa kekoon ja pitää koirien kanssa retkeilevien vihreää lippua korkealla, kun muistamme käytöstavat. 
