Lemmikin lähiruokakauppa

Koiranruoat ja kissanruoat kotiin

Asiakaskokemuksia

"Aavistuksen" nirsoilevaksi ryhtynyttä mäykkypoika Hulkia on yritetty jekuttaa syömään vaikka ja mitä, mutta ei kelpaa. Nyt löytyi vihdoin raksut, jotka lapselle maistuu! Jo ruokapurkin avaaminen tuoksuu selkeästi niin hyvälle, että kaveri ilmestyy kiireesti keittiöön odottamaan. Olemme todella tyytyväisiä!

Saara & Hulk

Nekun turkki on kuin silkkiä. Syönyt Hämettä kohta vuoden.

Pirkko L.

Näyttelyitä kiertävän villakoiran karva kiiltää ja sen laatu on parantunut! Myös jätösten koosta näkee, että ruoka imeytyy! Nappulat myös häviävät nopeasti kupista eikä niitä valikoida lihan joukosta.

Laura A.

Kiitoksia ihanasta laaturuuasta, meidän nirppanokka veteli kupin tyhjäksi. Kerrankin löytyi maistuva ruoka!

Sanna

Ruoka maistuu erinomaisesti molemmille. Täytynee lähteä isomman säkin ostoon. Kiitos!

Riikka

Kymmenvuotias mäyräkoirauros Rudolf ei ole suostunut syömään kuivamuonaa kahdeksaan vuoteen. Ravinto on koostunut yleensä tuorelihasta sellaisenaan tai paistettuna. Ostin ihan sattumalta Eira-ruokaa ja hyvin maistui. Meidän perhe oli vähän ihmeissään, mitä juuri tapahtui. Vahva suositus Rudolfilta, täytyy olla hyvää!

Harri