Itämerestä kestävästi pyydetyn kalan käyttäminen koiran ravintona on ekoteko. Dagsmark Petfood suojelee Itämerta hyödyntämällä sen kalakantaa omissa tuotteissaan. Tämän lisäksi kalan terveysvaikutukset puhuvat sen puolesta, että valitsemalla kalapohjaisen ruoan, teet hyvää niin lemmikillesi kuin ympäristöllesikin.
“SYÖ SÄRKEÄ, SE KASVATTAA JÄRKEÄ!”
Kala on meille suomalaisille tuttu puheenaihe. Oli kyse sitten kalajutuista, pilkkiretkistä, sanonnoista, resepteistä tai politiikasta, asiaa eväkkäistä riittää. Ja hyvä niin: kala on ansainnut paikkansa valokeilassa. Erilaiset uskomukset kotimaista kalaa kohtaan elävät kuitenkin sitkeässä. Onneksi asennemuutos on alkanut ja monet ovat viskanneet termin “roskakala” roskikseen. Esimerkiksi uudenlaiset kalatuotteet, kuten Järki-Särki, Järvikalapuikko ja Särvin-jauheliha rohkaisevat monipuolistamaan omaa kalalautasta.
Ei ole ihme, että järvien luvatussa maassa riittää juttua vedenalaisesta maailmasta. Rantasauna ja mökkijärven kalaonni kiehtovat suomalaista edelleen. Viime vuosikymmeninä keskustelu vesistöistä on vilkastunut entisestään Itämeren suojelutyön myötä. Tietoisuus kotimerestämme onkin parantunut, ja nykyään sen tulevaisuus näyttää valoisammalta kuin viime vuosituhannen päättyessä.
Itämeri on kotiseutu muun muassa Suomen merkittävimmälle kaupallisen kalastuksen kalalajille, silakalle. Silakkaa ja muutamia muita kaloja voisi pyytää kestävästi nykyistäkin enemmän, sillä jokaisen kalakilon mukana merestä poistuu haitallisia aineita, kuten rehevöitymistä aiheuttavaa fosforia. Nykyään ymmärrämme myös sen, että kalan terveysvaikutukset ovat suuremmat kuin ympäristömyrkkyjen mahdolliset haitat. Silakan dioksiinipitoisuudet ovatkin pienentyneet 80 prosentilla viimeisen 40 vuoden aikana. Koiranomistajien ei kuitenkaan tarvitse murehtia dioksiinin siirtymistä omaan Tessuun lainkaan: Dagsmark Petfoodin käyttämästä kalajauhosta dioksiini on poistettu kokonaan.
YHTEISTYÖTÄ JA KIERTOTALOUTTA
Dagsmark Petfood päätyi Itämeri-talkoisiin omille arvoilleen uskollisena. Meille on tärkeää, että ihminen voi tarjota lemmikilleen laadukasta ruokaa, joka kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän. Tämän vuoksi oli luontevaa valita tuotteisiin kotimaiset raaka-aineet, kuten kaura ja kala. Kalapohjaiset Häme ja Hanko ovatkin tuoteperheemme ympäristöystävällisimmät koiran kuivaruoat, sillä niiden raaka-aineiden hiilipäästöt ovat matalat.
Käytämme kalapohjaisiin ruokiimme silakkaa ja kilohailia, joita molempia voi pyytää kestävästi läheltä. Teemme tuotantoyhteistyötä kotimaisen valmistajan, kemiöläisen Salmon Farmin kanssa. Salmon Farm valmistaa kalajauhon, jota käytetään Häme- ja Hanko-ruokiemme valmistukseen.
SILAKKAA JA KILOHAILIA KOIRAN KUPPIIN
Kalat sisältävät paljon hyviä ravintoaineita, joista koiramme hyötyvät. Ne ovat täynnä korkealaatuista proteiinia ja runsaasti hyviä rasvoja, kuten omega-3-rasvahappoja. Kalat sisältävät myös paljon D-vitamiinia, jota koira ei saa auringosta tai pysty tuottamaan itse.
Häme- ja Hanko-kuivaruokamme sisältävät runsaasti kalajauhoa, joka valmistetaan silakasta ja kilohailista. Pyyntimääriltään Suomen suosituimmat kalalajit sopivat myös hieman herkkävatsaisemmille koirille hyvän siedettävyytensä vuoksi.
Silakka on meille huomattavasti tutumpi kala kuin kaverinsa kilohaili. Kilohaili on silakan tyyppinen Itämeren asukas, josta valmistetaan esimerkiksi anjovista. Tuo voimakkaan makuinen kalasäilyke maustaa niin Janssonin kiusaan kuin Pasta Puttanescan.
Vaikka koirien makuhermot eivät anjoviksen tyyppistä ilottelua tarvitsekaan, on ruoan maistuvuus tärkeä kriteeri. Useimmat koirat pitävät kalasta. Tämän väitteen todentamiseksi ei tarvita laboratoriokokeita – iltanuotiolla hiillostuva lohifile tai voissa paistettu silakka saa koiraystävälle veden kielelle. Vaikka nämä ihmisten herkut jäävätkin koirille vain haaveeksi, on apu lähellä.
Koiranomistajana voit tehdä ekoteon valitsemalla ympäristöystävällisen ja maistuvan kalapohjaisen kuivaruoan koirallesi.
Lähteet:
“Itämeren tila”, SYKE 2020:
https://itameri.fi/fi-FI/Luonto_ja_sen_muutos/Itameren_tila (24.2.2021)
“Kala on hyväksi terveydelle”, THL:
https://thl.fi/fi/ajankohtaista/kampanjat/kesaterveys/kala-on-hyvaksi-terveydelle (24.2.2021)
“Itämeren silakoiden dioksiinipitoisuudet ovat edelleen vähentyneet”, THL:
https://thl.fi/fi/-/itameren-silakoiden-dioksiinipitoisuudet-ovat-edelleen-vahentyneet-yha-suuremmat-silakat-kelpaavat-vientiin (24.2.2021)
“Särvin”, Särkifood Oy:
http://sarkifood.fi/ (24.2.2021)
“Kotimainen järvikalapuikko”, Apetit:
https://apetit.fi/tuotteet/apetit-kotimainen-jarvikalapuikko-200-g-1/?gclid=CjwKCAiAsaOBBhA4EiwAo0_AnAJJVOsC8uGJIfvPdzLsNz3kp8yzFEer7DhyC4il9LmRSAgEHQQpqxoCURMQAvD_BwE (24.2.2021)
“Järkisärki”, Järki särki Oy:
https://www.jarkisarki.fi/ (24.2.2021)