Teksti ja kuvat: Mira Niittylahti @wss_boys
Muistatkos, kun “vanhoina hyvinä aikoina” koirat oli hyvinvoivia ja pitkäikäisiä.
Kauppareissulta koiralle tuotiin säkki Luppaa jota sillä oli vapaasti saatavilla. Tai sitten ehkä yöksi pistettiin ämpärin kansi kiinni. Perheen ruokailun päätteeksi jämäruoka annettiin koiralle ja koira sai nuolla lautasetkin puhtaaksi. Siinä kaikki. Loppupelissä tästä tositarinaan perustuvasta ajasta on kulunut vain n. 20 vuotta.
Tänäkin päivänä koirat voi lisääntyneen tietotaidon myötä suhteellisen hyvin, mutta ne eivät ole enää pitkäikäisiä. Syitä siihen on monia ja niitä kaikkia yhdistää yksi asia. Ruokinta. Koirien yksilölliset tarpeet ja erityistarpeet on vuosien saatossa lisääntyneet. Luppa ja perunankuoret ei enää riitä. Tarvitaan sopivasti proteiinia, hiilihydraatteja, rasvahappoja, kivennäisaineita, hivenaineita, vitamiineja ja tietysti vettä. Näitä ravintoaineita pystyy tarjoamaan koiralle kuivaruualla, kotiruualla, raakaravinnolla tai yhdistelemällä näitä. Toinen tyyli vaatii vähän enemmän vaivannäköä, kun toinen, eikä yhtä oikeaa tapaa ole olemassa.
Yksi tyyli on valita kotimainen ja korkealaatuinen kuivaruoka, Dagsmark, jonka hankkiminen onnistuu myös kauppareissun yhteydessä aivan niin kun vanhoina hyvinä aikoina. Siinä kaikki. Koirat on silti yksilöitä ja meiltäkin löytyy 4 kappaletta: seniori narttu kerryttää helposti bonuksia vaa’alla, seniori uros syö osaksi ikenillään, nuori herra on pirun aktiivinen ja juniori syö kun hevonen. Ei riitä, että tuntee koiransa. Pitää tietää myös niiden tarpeet.
Aloitetaan juniorista. Flóki on reilu 5kk ikäinen valkoinenpaimenkoira uros. Se on tosi aktiivinen koira ja kuluttaa ihan hirveästi. Suuri osa energiasta menee myös kasvamiseen. Se syö kaksi kertaa päivässä turvotettua kuivaruokaa ja lisäksi olen totuttanut sitä pikkuhiljaa raakaruokaan. Kuppiin menee myös rasvahappovalmistetta, ruusunmarjarouhetta ja piimää. Ruuan määrä on suuri kasvuvauhdin ollessa nopeimmillaan. Painoa ja ulkomuotoa seuraamalla löytyy parhaiten sopivin annostus. Valkkareiden oletettu aikuispaino on 30-40kg.
Benno puolestaan on 2v valkoinenpaimenkoira uros ja painaa nyt n. 38kg. Se on myös hyvin aktiivinen, mutta kasvukauden päätyttyä ei kuluta enää niin paljoa, kun aiemmin ja ruuan määrää on pystynyt sen myötä vähentämään. Benno syö kerran päivässä iltaisin kuivaa nappulaa ja raakalihaa. Lisäksi kuppiin menee rasvahappoja, glukosamiini valmistetta ja loraus piimää. Aamupäivisin saatan antaa jotain ylimääräistä etenkin jos tiedän, että päivällä on runsaasti ohjelmaa. Yksinolojen aikana koirilla on lähes aina ajanvietteenä puruluita johon Dagsmarkin Luumäki -luut ovat olleet turvallinen vaihtoehto.
Perheen 10 vuotiaat seniorit Tara ja Remy on molemmat leikattu. Steriloimisen myötä Tara rupesi lähes heti kerryttää ylimääräistä, mutta etenkin nyt vanhemmiten sen kanssa saa olla tarkkana. Iän myötä aktiivisuus on vähentynyt ja toisaalta metsästyskoirilla aktiivisuustaso vaihtelee kausittain vaikka päivittäin käyvät tietysti hihnalenkillä. Tarankin kuppiin menee kuitenkin myös nappulaa ja lihaa, sekä glukosamiinia, ruusunmarjarouhetta ja kalaöljyä. Ruuan määrä vaan täytyy pitää kohtuullisena ja ylimääräiset suupalat täytyy huomioida päivittäisessä ruokinnassa.
Remy puolestaan rupesi kerryttämään ylimääräistä vasta muutaman vuoden viiveellä kastraatiosta, mutta kuluttaa kuitenkin enemmän, kun Tara, jolloin ruuan määrän kanssa ei tarvitse olla yhtä tarkka. Remyn ruuassa koostumus on tärkeintä, että hampaat puhdistuisivat mahdollisimman hyvin. Remyltä on poistettu mm. poskihampaita, jonka johdosta sille kertyy helposti hammaskiveä ja toisaalta kaikista kovimpia luita se ei ikenillään pysty puremaan. Tarvittaessa puhdistan hampaita myös itse. Taran ja Remyn kupin sisältö on siis sama, mutta määrällisesti eri. Ruuan saavat kerran päivässä iltaisin. Taran ihannepaino on vajaa 20kg kiloa ja Remyllä 20kg.
Kaikkien neljän koiran ruokintaa yhdistää se, että tarjoan niille mielelläni kotimaista laadukasta ruokaa, johon voi luottaa. Bennon ruokavalion perustana on toiminut vuoden päivät Dagsmark Lappi – Taralle ja Remylle sopii hyvin hiljattain vaihdettu kalapohjainen Dagsmark Häme. Flóki ei ole vielä päässyt täysin kotimaiselle ruualle, mutta odottaa innolla mitä kaikkea Dagsmarkin tuotekehitys tuo tullessaan!