Kissat ovat vaativa yleisö ja ne saattavat alkuun nyrpistää nenäänsä uudelle ruoalle. Näin käy erityisesti silloin, jos kissa on tottunut sokeria sisältävään ruokaan. Miten sitten valita kissanruoka, jossa ei tule tingittyä mausta, laadusta eikä terveellisyydestä?
Vältä sokeria ja viljoja
Kissat ovat lihansyöjiä ja tarvitsevat runsaasti eläinperäistä proteiinia – eivät viljoja tai sokeria. Lisättyä sokeria on kuitenkin yllättävän monessa kissanruoassa makua parantamassa, vaikka siitä on haittaa kissan terveydelle.
– Kissa voi joutua sokerikoukkuun, eikä terveellisempi ruoka heti kelpaa. Muutos vaatii hieman aikaa, koska liian nopea ruoan vaihtaminen voi aiheuttaa vatsavaivoja ja nirsoilua. Uuteen ruokaan totuttaminen on tehtävä asteittain ensin vanhan ruoan rinnalla. Noin viikon jälkeen voi yleensä jo tarjota kokonaan uutta ruokaa, neuvoo Dagsmarkin kehityspäällikkö Katja Honkasalo.
Kissan ravinto koostuu märkä- ja kuivaruoasta. Osa kissoista juo huonosti, minkä takia riittävä nesteen saannin varmistaminen on tärkeää. Tästä syystä märkäruoka onkin hyvä valinta. Märkäruokia on saatavana hyytelönä, kastikkeena ja pateena, joita kokeilemalla on helppo löytää oman kissan suosikit. Valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, onko kyseessä täysravinto vai täydennysravinto. Täysravinto täyttää kaikki kissan ravintotarpeet, kun taas täydennysravinto on tehty nautittavaksi täysravinnon rinnalla.
Valitse liha vastuullisemmin
Suomessa tuotantoprosesseja valvotaan tarkasti, ja esimerkiksi Dagsmarkin kissanruokien liha tulee kotimaisen elintarviketeollisuuden sivuvirroista. Tämä tarkoittaa, että lemmikinruoassa käytetty liha on laadultaan korkeaa ja auttaa pienentämään hävikkiä.
– Toimintamme sydämessä on lemmikkien hyvinvointi ja vastuullinen tuotanto. Meille on erityisen tärkeää varmistaa tuotteidemme maistuvuus, laatu ja terveellisyys. Tiedämme, että kissat ovat ruokakupilla vaativia, joten tuotekehityksemme tukena on vaihtuvia kissaraatilaisia, kertoo Dagsmarkin toimitusjohtaja Laura Strömberg.
Varmista aina alkuperä
Nykyisen lainsäädännön mukaan lemmikinruoan ja sen raaka-aineiden alkuperää ei ole pakko ilmoittaa. Ne ovat kuitenkin tärkeitä tekijöitä ruoan turvallisuudessa ja vastuullisuudessa.
– Me Dagsmarkilla olemme aktiivisesti pyrkineet haastamaan alan toimijoita kertomaan avoimesti käyttämiensä raaka-aineiden alkuperän. Olemme myös halunneet nostaa kissan pöydälle ja kiinnittää kissanomistajien huomion siihen, mistä kissanruoka tulee ja miten se valmistetaan. Valitsemalla suomalaisen kissanruoan voi valintaansa olla tyytyväinen, sanoo Laura Strömberg.
Kotimaasta kissallesi
- Valikoimaan kuuluvat kuivaruoat, hyytelöt ja kastikkeet
- Maukkaat ja lihaisat koostumukset
- Ei lisättyä sokeria, viljaa, soijaa eikä säilöntä- tai väriaineita
- Kaikilla kissanruoilla on makutakuu
Jos kissasi nirsoilee tai olet vaihtamassa kissasi ruokaa sokerittomaan vaihtoehtoon, lue myös kissan hyvinvointioppaastamme miten vaihdat ruoan sujuvammin ja kuinka toimia kissan nirsoilessa.