Hyviä heiniä kissoille

Hyviä heiniä kissoille

Monessa kodissa kasvatetaan pääsiäisen iloksi koristepupuille ja -tipuille rairuohoa. Useat kissat ovat kiinnostuneita näistä kasvatuksista ja haluavat luontaisen käyttäytymisen vuoksi maistella niitä. Lievän myrkyllisyyden vuoksi rairuoho ei kuitenkaan sovellu kissan syötäväksi. Kannattaakin tutustua kissoille turvallisiin heiniin ja karttaa haitallisia kasveja, vinkkaa kissojen käyttäytymiseen erikoistunut eläintenkouluttaja Jenni Yli-Tainio Animal Activesta.

Virvon varvon tuoreeks terveeks

Kissalle turvallisia kotona kasvatettavia heiniä ovat vehnän-, ohran- ja kauranoraat sekä maissi, jotka soveltuvat myös pääsiäiskoristeluun. Kaupoista löytyy valmiita foliovuokapakkauksia, joissa on sisällä kasvualusta sekä siemenet, jolloin niitä täytyy vain muistaa kastella. Tämän lisäksi näitä sallittuja heiniä on helppo kasvattaa itsekin joko ripottelemalla siemenet kosteaan multaan tai märäksi kasteltuun talouspaperiin. Kasvun nopeuttamiseksi voi ensimmäisiksi päiviksi asettaa astian päälle tuorekelmua.

Kissoille turvallisen heinän syömisellä voi olla ennaltaehkäiseviä vaikutuksia, kuten esimerkiksi karvapallon aiheuttaman suolistotukkeuman ehkäiseminen ja suoliston toiminnan tasapainottaminen närästäessä. Uusimmassa Tiede-lehdessä esitetyn tutkimuksen mukaan heinän syöminen auttaisi myös häätämään suolistoloisia. Tämä ei kuitenkaan suoraan tarkoita, että heinää syövällä kissalla olisi loistartunta. Mikäli sellaista epäilee, kannattaa se tutkia ulostenäytteestä, ettei lääkitse kissaa turhaan lääkeresistenssi huomioiden. Heinän syöminen ei korvaa lääkinnällistä hoitoa loistartunnan saaneella.

Kissoille sallittua heinää voi tarjota kissalle ympäri vuoden. Jos kuitenkin heinän syöminen on runsasta tai oksentaminen kissalla lisääntyy, on hyvä keskustella asiasta kissoihin erikoistuneen eläinlääkärin kanssa. Liiallinen heinän syönti voi olla merkki kissan kivuista.

 

kissa katselee rairuohoa

Ole tarkkana turvallisuudessa

Monia koristeeksi tarkoitettuja kasveja ei tule antaa kissan syötäväksi niiden myrkyllisyyden vuoksi. Myös vain koristeeksi tarkoitettujen kasvien, kuten kissakaislan ja eri koristeruohojen siemenien käsittelyssä voi olla eroavaisuuksia verrattuna syötäväksi tarkoitettujen kasvien siemeniin. Esimerkiksi juuri rairuohon siemenissä voi olla sienikasvustoa, joka on myrkyllistä eläimille.

Ole tarkkana kaupassa asioidessasi, sillä markkinoilta löytyy kissan nimellä ja jopa kuvalla varustettuja kasveja, joita ei ole tarkoitettu kissan syötäväksi. Näitä onkin viime aikoina vedetty pois myynnistä.

Vaikka kasvi olisi kissalle vain lievästi myrkyllinen tai vatsaa ja suolistoa ärsyttävä, on hyvä muistaa, etteivät oireet välttämättä näy kissassa heti. Oireet voivat näkyä viiveellä tai kertyä ajan mittaan pitkälläkin aikavälillä esimerkiksi munuaisiin, jonka vuoksi ne voivat lakata toimimasta. Muista siis huolehtia kotona kasvien kissaturvallisuudesta osana kissan turvallista kotia.

 

Takaisin blogiin