Tiesitkö, että lemmikinruoan alkuperää ei ole lain mukaan pakko ilmoittaa? Me Dagsmarkilla haluamme muuttaa tämän. Haluamme sinun tietävän lemmikinruoan valmistajan tai valmistuttajan, valmistusmaan sekä lihan alkuperän. Lihan alkuperä on tärkeää muun muassa laadun ja vastuullisuuden kannalta.
Mitä lemmikinruoasta tulisi tietää?
Tiedätkö, mitä termit valmistaja, valmistuttaja tai valmistusmaa tarkoittavat? Valmistaja jalostaa tai koostaa ruoan lopulliseen muotoonsa. Valmistuttaja taas osallistuu valmistukseen esimerkiksi hankkimalla raaka-aineita tai määrittämällä tuotteen koostumuksen. Valmistusmaa on se paikka, missä tuote saa lopullisen muotonsa, mutta siihen tarvittavat raaka-aineet taas saattavat tulla aivan muualta. Mistä? Sen selvittäminen on usein monimutkaisempi juttu.
Me Dagsmarkilla kerromme tuotteidemme alkuperästä. Lemmikinruoan vastuullisuus on ollut olennainen osa toimintaamme alusta asti. Toivomme myös muiden lemmikinruokavalmistajien ottavat haasteen vastaan ja kertovan avoimemmin tuotteistaan ja niiden alkuperästä. Samalla toivomme, että laki muuttuisi siten, että lemmikinruoan alkuperän ilmoittamisesta tulisi pakollista.
Vastuullista lähiruokaa Suomesta
Tehtaamme sijaitsee Mellilässä, Loimaalla. Valmistamme siellä kaikki lemmikkien märkäruoat. Kuivaruokamme valmistetaan nykyisin Nokialla, ja purutuotteemme tulevat Kokkolan Nahalta. Kotimainen tuotanto ja paikallisten työllistäminen ovat meille tärkeitä asioita.
Käytämme lemmikinruoissamme esimerkiksi vain suomalaista, ilman antibiootteja kasvatettua broilerinlihaa. Liha tulee elintarviketeollisuuden sivuvirroista eli se on laadultaan korkeaa. Sivuvirtojen hyödyntäminen pienentää hävikkiä, kun hyviä raaka-aineita ei jouduta heittämään hukkaan.
Huomion arvoista on, että Suomessa tuotantoprosessit ovat tarkkaan valvottuja ja tiettyjen antibioottien käyttö eläimillä on ollut kiellettyä jo yli 20 vuoden ajan. Onneksi myös EU:ssa otetaan vuonna 2023 käyttöön eläinlääkeasetus, jonka avulla halutaan rajoittaa mikrobilääkkeiden käyttöä ja erityisesti siitä aiheutuvaa antibioottiresistenssiä.
Tutustu lemmikinruokapakkaukseen
Kaupassa kannattaa tutustua koiran- tai kissanruokapakkaukseen ja katsoa, mitä siinä kerrotaan – tai mitä ei kerrota. Myös valmistajan sivuilla kannattaa vierailla ja tutustua sieltä löytyvään tietoon.
Kotimainen valmistus ja läheltä tulevat raaka-aineet kertovat laadusta ja keventävät samalla tuotteen hiilitassunjälkeä.
Oletko esimerkiksi koskaan miettinyt, miten pitkän matkan Kaukoidästä tulevat koirien purutuotteet matkaavat? Dagsmarkin purutuotteet taas tulevat läheltä ja ovat parasta suomalaista lähipurtavaa. Raaka-aineena käytetään kotimaista naudan- ja hevosennahkaa ja Pohjolassa sekä lähialueilla vaeltavien riistaeläinten nahkaa. Purutuotteita ei säteilytetä, eikä valkaista.
Paremman lemmikinruoan puolesta
Toimintamme lähti liikkeelle eläinrakkaudesta ja halusta tarjota omille lemmikeillemme puhdasta kotimaista ruokaa. Matka on kantanut meitä koiranruoista kissanruokiin ja laajentamaan valikoimaamme myös asiakkaidemme toiveiden myötä.
Lemmikinruokamme eivät ole maailmanmatkaajia, eikä niitä ole tehty mistä sattuu. Olemme panostaneet kotimaisiin raaka-aineisiin ja vastuullisuuteen tuotantoketjussamme. Meillä on oma vastuullisuusohjelma ja laskemme hiilitassunjälkemme vuosittain. Tavoitteenamme on tuoda avoimuutta lemmikinruoan valmistukseen, jotta hyviä valintoja lemmikin parhaaksi olisi helpompi tehdä.