Koiranpennun sosiaalistaminen maailmaan

Koiranpennun sosiaalistaminen maailmaan

PALJON POSITIIVISIA KOKEMUKSIA

Koiranpennun sosiaalistaminen on olennainen osa koiran kehitystä. Sen minkä pentuna oppii, sen aikuisena taitaa ja hyväksyy helpommin. Otollisin sosiaalistamiskausi alkaa noin 3 viikkoisena ja jatkuu noin 3 kuukauden ikään. Silloin on erityisen tärkeää, että pentu saa runsaasti positiivisia kokemuksia ympäristöstään.

SOSIAALISTAMISEN ENSITASSUTTELUT

Kasvattajan rooli pennun ensimmäisenä ihmiskontaktina on tietysti erittäin suuri. Pentua hankkiessa onkin tärkeää ottaa selvää, millaiseen ympäristöön pentu syntyy ja millaisia kokemuksia se saa elämänsä alkumetreillä. Mitä enemmän positiivisia kokemuksia pentu saa jo kasvattajalla, sitä paremmin se tottuu eri asioihin myöhemmin.

Koiranpentu tulee uuteen kotiinsa tyypillisesti noin 8 viikon ikäisenä ja sosiaalistaminen onkin hyvä aloittaa saman tien. Näin koira tottuu uusiin asioihin ja siihen, mikä kuuluu normaaliin arkeen. Totuttamista tulee tehdä positiivisesti vahvistamalla pennun omilla ehdoilla ja sen omaan tahtiin. Rohkeudesta pitää aina kehua ja palkita.

Muista, että sosiaalistamista on tärkeää jatkaa ja ylläpitää myös kolmen kuukauden iän jälkeen. Puutteellinen sosiaalistaminen johtaa usein erilaisiin käytösongelmiin ja pelkoihin.

NÄIN TUET JA ROHKAISET PENTUA

  • Pennulla pitää olla harjoittelutilanteessa turvallinen olo. Sosiaalista pentua rohkaisten ja kehuen.
  • Älä pakota pentua tilanteisiin, vaan anna sen tutustua uuteen asiaan rauhallisesti ja pennun itse valitsemalla etäisyydellä.
  • Jos koiranpentu arkailee ihmisiä, toisia eläimiä tai muita vieraita asioita, anna pennun pitää sen itse määrittelemä etäisyys. Kehu ja palkitse sitä, kun se uskaltautuu liikkumaan lähemmäs.
  • Jos pentusi pelkää, anna sille mahdollisuus poistua jännittävästä tilanteesta. Jos se säikähtää jotain, pysy itse rauhallisena ja viestitä, ettei ole hätää.
  • Myös ihmisvilinän tai muiden koirien tarkkailu ihan paikallaan istuen on opettavainen harjoitus.
  • Ethän altista pentua liialliselle erilaisten kokemusten määrälle kerralla ja varmista, että pentu saa riittävästi lepoa.

TOISIIN KOIRIIN JA PENTUIHIN TUTUSTUMINEN

Koiranpennut rokotetaan ensimmäisen kerran 12- ja 16-viikon ikäisenä. Silti on hyvä, että pentu saisi kokemuksia toisista terveistä ja rokotetuista koirista myös ennen tätä. Kannattaa aloittaa tutustuminen rauhallisesta aikuisesta koirasta. Voit aluksi katsella koirasi kanssa muita koiria kauempaa.

Myös muiden pentujen näkeminen ja niiden kanssa leikkiminen on tärkeää, joten esimerkiksi paikalliseen pentutapaamiseen osallistumista kannattaa harkita.

Toisiin koiriin tutustuessa pidä huolta pennun turvallisuudesta ja varmista, että toinen koira on terve, rokotettu ja osaa suhtautua pentuun riittävän varovaisesti.

TOTUTA KOIRANPENTU NÄIHIN

  • Käsittelyyn, esimerkiksi koskettamiseen ja tutkimiseen
  • Eri paikkoihin ja ympäristöihin
  • Vaihteleviin sääolosuhteisiin
  • Erilaisilla pinnoilla kulkemiseen ja portaisiin
  • Erilaisiin arjen ääniin ja asioihin, kuten kodinkoneisiin
  • Erilaisiin, eri-ikäisiin ja eri tavoin liikkuviin ihmisiin
  • Toisiin koiriin ja muihin eläimiin
  • Autoihin ja muihin kulkuneuvoihin, kuten pyöriin, mopoihin ja sähköpotkulautoihin
Takaisin blogiin

Koiranpennun sosiaalistaminen maailmaan

Pentu & Juniori

VIMPELI on nyt PENTU & JUNIORI Uudet isommat pakkauskoot 2 kg ja... 

Pentu & Juniori

Dagsmark PENTU & JUNIORI on kotimaista kanaa ja kauraa sisältävä kuivaruoka